lauantai 21. maaliskuuta 2015

Auringonpimennyksen aikaan

En kuvannut eilistä auringonpimennystä (tiistain revontuletkin epäonnekseni missasin), koska ei ollut tarpeellisia välineitä siihen (paitsi kännyllä otin pari kuvaa, joissa pimennys näkyi jännästi heijastuksessa), mutta auringonpimennyksen aikaan kävin ulkona lähistöllä ottamassa muutaman kuvan. Valo oli tosi jännää, hämärähköä ja pehmeää, pihalla lojuva muovipussi näytti tosi hienolta ja hopeiselta.







perjantai 6. maaliskuuta 2015

Tänään



Linnut jo laulaa...kevättä enteilee. Olisipa näin satanut lunta ja ollut pakkasta koko helmikuu.Tämä jo pari-kolme viikkoa jatkunut koleus, loska ja märkyys ei ole ihanaa ja kaunista nähnytkään.

torstai 5. maaliskuuta 2015

Kolmas maalaus: Kevät

Kolmannen maalauksen nimi on Kevät. Akryyleilla sekin toteutettu, tämän työn jälkeen aloitin neljännen maalauksen, joka on vieläkin kesken, koska en ole saanut tehtyä maalaukselle mitään puoleen vuoteen, mutta ehkä nyt inspiroidun tekemään sen valmiiksi ja esittelen sitten senkin työn.


Toinen maalaus

Tämä toinen maalaus syntyi pian ensimmäisen jälkeen. Lapsiaihe siinäkin. Muuten olen sangen huono tulkitsemaan töitäni.


Taiteilua

Vuosi sitten keväällä aloitin maalaamaan uudestaan. Olen viimeksi maalannut 90-luvun alussa, jolloin kävin Hyvinkään taidekoulua ja sen jälkeen Tuusulan kuvataideopiston taidelinjaa. Kouluaikoina Lahdessa piirsin ja maalasin vähän, mutta sitten se jäi...

Tämä esimmäinen työ minkä tein akryyleillä lähes 20 vuoden jälkeen on vähän naivistinen, mutta olin aika onnellinen, että edes jotain syntyi kankaalle...Maalaaminen ja piirtäminen ei ole erityisen helppoa.

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Kirpparilöytöjä: pieni ikoni ja pieni risti


Tässä ikonissa on painettu kuva puulevyllä. Ensimmäisen ikonini ostin jo 90-luvun lopussa, sekin oli painettu kuva kuten kaikki muutkin ikonit, jotka omistan. Pikkuhiljaa minulle on kertynyt muutamia ikoneja, pidän niistä, ne ovat kauniita ja rauhoittavia.

Ikonitaiteesta ja monia kuvia hienoista ikoneista on tässä ketjussa:

Ikoni - kuva puhuu

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Kauneutta wc-paperihylsystä

Tytär teki näitä koulussa jo pari vuotta sitten. Tekotapa on mitä simppelein, otetaan tyhjä wc-paperihylsy, leikataan siitä noin sentin levyisiä suikaleita, litistetään niistä muodostuneita rinkuloita vähän ja liimataan rinkulat toisesta reunasta yhteen, niin että viisi rinkulaa muodostaa kukan. Sama tehdään vielä toiseen kertaan ja yhdistetään liimalla nämä kaksi kukkaa. Sitten sen kukan voi ripustaa vaikka ikkunaan tai minne vaan koristeeksi.

Ei uskoisi, että vessapaperihylsystäkin saa jotain näin herkkää aikaiseksi :)