Taivas hoitaa ja parantaa 💙

Voi miten upea pilvi 💙 Moni asia ahdistanut tänään mutta kun tulin ulos ja näin tuon olin vaan että WOW 😍Taivas hoitaa ja parantaa. Kännyllä vaan kuvasin ja sitten näin että joku toinenkin järkkärillä kuvasi sitä samaa pilveä. Menin hakemaan parempaa kameraa että saisin silläkin tallennettua näyn enkä viipynyt kuin minuutin, mutta pilvi oli jo haalistunut eikä sitä kuvaajaakaan enää näkynyt missään 🤔

Lapsuusmuistoja. Obeliski ja suihkulähde.

Lapsuusmuistoja. Lapsuuden lempipaikkojani Hyvinkäällä, tuo mikä lie obeliski (villatehtaan joku muistomerkki) ja vesiallas siinä tai lähinnä se vesiallas oli minusta niin hieno kun vesi hohti sinisenä ja nyt muistankin että siinä oli pieni suihkulähde myös. Nyt siinä ei ollut vettä, harmi mutta varmaan siksi tykkäsin paikasta kun se oli niin epätavallinen ja kun katsoin sitä paikkaa niin ihan voisi olla jossain ulkomailla, Italiassa tai jossain.

Hyvinkää

Hyvinkään korkeita taloja, muutamia joita siellä on. 

Olen alkanut pitää Hyvinkäästä, nähdä sen vain paikkana ilman sitä ahdistussuodatinta joka oli vain oman pääni sisällä. Olen alkanut nähdä sen pienenä puistokaupunkina ja näen siellä lukuisia kivoja taloja ja asuntoja, joissa ihan hyvin ja mielelläni voisin asua. Joku kaipuu vanhoille kotiseuduille tai oikeastaan kaikkein mieluiten muuttaisin Jokelaan jokivarren seutuun, jossa vietin lapsuuteni. Voi miten kaipaan elämääni muutosta, uutta kivaa asuntoa, pientä kotipaikkaa, muistoja joka nurkan takana. Pitäisi voittaa lotossa, niin se olisi mahdollista. Sellainen joku pieni 50-luvun kivinen kerrostalo avarine huoneineen olisi aika ihana asua. 

Tämä Lahti, viihdyn täällä, mutta ei minulla oikeasti ole tänne siteitä, en kuulu tänne. Se Hyvinkään, Jokelan, Palopuron seutu, sinne synnyin ja siellä vietin lapsuuteni ja nuoruuteni. Siellä on minun ja äitini ja edesmenneen isäni juuret

.

Kytäjän kirkko

Käymme Hyvinkäällä kerran viikossa käymässä iäkkäälle äidilleni kaupassa, välillä käymme jossain paikoissa. Äiti tykkää käydä hautausmailla hoitamassa ja katsomassa sukulaisten hautoja ja hänellä on aina pitkät tarinat kuolleista tutuistaan. 

Kytäjän kirkon hautausmaalla kävimme myös, sinne on haudattu äitini isän Eino Niemisen siskon Elin Patovan (os.Nieminen) tytär Patovan Anna-Liisa miehensä kanssa, miehensä hukkui traagisessa onnettomuudessa 1964. 

Sitten äitini kertoo kaikenlaisia traagisia juttuja myös ja välillä ei halua kuulla niitä enää yhtään enempää... 

Tuolla Kytäjän kirkon sisällä haluaisin käydä, siellä on kuulemma kaunis saarnatuoli. Muutenkin se on ulkoapäinkin kaunis kirkko ja kaunista arkkitehtuuria. Harmi kun useimmat kirkot on aina kiinni, kun siellä käy, tykkään niin paljon näistä Suomen kirkoista ja etenkin keski-aikaisista kirkoista ja pitäisi vielä enemmän käydä tutustumassa Suomen kirkkoihin. 

Luin joku aika sitten mielenkiintoisen kirjan, Emil Antonin Katolisempi kuin luulit: aika matkoja Suomen historiaan ja Suomessa monia pyhiinvaelluskirkkoja. Ei tarvitse matkata Espanjaan päästäkseen pyhiinvaellukselle, ihan täällä Suomessakin onnistuu. Pitää katsoa jos löytäisi sen kirjan omaksikin. Pienimuotoisia pyhiinvaellusmatkoja nämä eri kirkkoihin tutustumiseni ovatkin ja pitää alkaa suhtautua niihin sellaisina.

Kesäkuun kuvia

Kauniita peltoja, iloa kun löytää rauhallisen uimapaikan ja laiturin, jolta sujahtaa veteen. Tahtoisin uida kauaksi, teenkin niin joku päivä.

Sukututkimusta: Amerikan sukulaisia

Olen jo parin vuoden ajan ollut innostunut sukututkimuksesta. Olen Geniin tehnyt sukupuuta (Geni on maailmanlaajuinen yhteinen sukupuu) ja löytänyt sieltä paljon uusia sukulaisia. Olen oppinut  lukemaan kirkonkirjoja jonkin verran ja löytämään sieltä lähteitä tekemilleni sukupuille. Aloittelija olen vasta, mutta sekin vähä mitä olen oppinut on kiehtovaa, pitäisi olla enemmän aikaa ja pitäisi vielä enemmän perehtyä sukututkimuksen saloihin, niin oppisi tekemään sitä järjestelmällisemmin. DNA-testiä en ole vielä tehnyt, mutta sekin on ollut  mielessä.

Äitini kertoi, että hänen äitinsä äidin Hilda Salosen veljet Emil ja Edward Heikkilä Ikaalisista olivat lähteneet tämän vuosisadan alussa Amerikkaan Minnesotaan kaivosmiehiksi. Olinkin aika innoissani kun äitini kertoi löytäneensä tämän Emilin kuvan. Emil meni Viipurista kotoisin olevan Aino Siiri Maria Immosen kanssa naimisiin Chigagossa 1911. Emil ja Aino muuttivat sitten Waukeganiin Illinoisiin ja he saivat kaksi poikaa Emilin ja Einon. Tässä äitini löytämässä kuvassa Aino ja Emil poseeraa talonsa edessä vuonna 1946. Olivat olleet silloin 35 vuotta naimisissa. Aino kuoli vuonna 1948 ja Emil löysi uuden vaimon, kenet, sitä en vielä tiedän, joten tutkittavaa riittää.

Emilin geniprofiili. Vielä vähän kesken, kun lapset puuttuu.

https://www.geni.com/people/Emil-Heikkil%C3%A4/6000000089097552855

Kuukausi sitten suuria 300-400 kurjen kurkiparvia lensi talomme yli useaan otteeseen, taivas täyttyi niiden yhteysäänistä. Tämä lähiö jossain niiden muuttoreitillä. Oli tosi kaunista, vaikuttavaa ja liikuttavaa katsottavaa...tuli tosi haikea olo, kun häipyivät horisonttiin ja äänet loittonivat. Luonto on niin suurta ja ihmeellistä.

Pitkästä aikaa

Joo, siitä on jo yli vuosi, kun olen viimeksi kirjoittanut tähän blogiin mitään. Olen pääasiassa Facebookin ja Instagramin puolella ja kuviani instagramissa löytyy https://www.instagram.com/mirckle/. Samantapaisia kuvia kuin tännekin aina kuvasin. Asumme edelleen Liipolassa ja ihan samaa kuuluu edelleen paitsi joo Nemo-koira kuoli viime vuonna. Kuvia olen kuvannut tosi paljon ja paljon niissä olisi postaamista, ehkä joskus laitan jotakin. Syksy oli tosi kaunis vaan menee aina niin nopeasti. Liipolassa olemme asuneet jo 10 vuotta ja tuntuu kyllä tosi pitkältä ajalta, mutta edelleenkään en ole kyllästynyt siihen kauniiseen luontoon ja kallioihin mikä täällä vaikka rakentavat uutta moottoritietä viereen ja räjäyttelevät tosi usein. Mutta olisi hienoa jos pääsisi asumaan jonnekkin muuallekkin. Nämä kuvat ei kylläkään Liipolasta vaan Paimelasta ja Hollolasta ja kunhan laitoin vaan muutaman kauniin kuvan, jotka syksyllä otin, kun ruska ja valo oli kauneimmillaan ja lintuparvet lentää. Vesijärvellä suuret hanhiparvet kierteli ja alakuvassa oli iso kurkiparvi jonka kuvasin.

Nemon muistolle

Nemon matka päättyi 7.2.2017 17 vuoden, kolmen kuukauden ja 13 päivän ikäisenä. Nemon jalat oli menneet niin jo niin huonoon kuntoon, eikä enää jaksanut tehdä kuin lyhyitä lenkkejä, lisäksi vaikka ruoka maistui, silmissä ei ollut enää elämisen halua, oli vain vanhuutta ja väsymystä. 

Nemon lähtö eläinlääkärissä oli rauhallinen, Nemo vain lipui ja nukahti hiljaa pois, silitin ja pitelin häntä tassusta jo pitkän aikaa sen jälkeen kun hän oli jo lähtenyt tästä maailmasta. Nyt Nemo on pienessä valkoisessa ruukussa, jota koristaa kerälle käpertynyt koira ja ruukku on toistaiseksi kirjahyllyssämme omalla hyllyllään, kun emme ole keksineet sille vielä sopivaa paikkaa. Tuntuu silti siltä kuin Nemo olisi koko ajan vierellä, ainakin hän säilyy ja asuu sydämessäni ikuisesti, jätti tassunjäljen sydämeeni, joka ei haihdu pois.  

12-vuotias kuopuksemme valitsi jo viime vuoden lopulla tähän kehykseen kuvia Nemosta, nyt on seinällä.
 

Viimeisiä kuvia Nemosta. 

Eläinlääkärin seinälle joku lapsi oli tehnyt kauniin kuvan koirastaan. 

Viime vuoden keväällä Launeella, kun olimme siellä evakossa, kuvattu kuva Nemosta. Nemo tykkäsi kävellä Launeen perhepuiston puistossa ja siellä oli hyvä kävellä, koska oli tasaista maastoa eikä mäkistä kuten Liipolassa ja hänellä oli aina kiire päästä ankkalammille. 

Erilaisia kimalluksia viikon varrelta (makrotex-haaste)

Jouluvalot ovat ilmestyneet Lahden katukuvaan. Torille on tuotu Launeelta iso hopeakuusi, joka on valaistu yhtä yksinkertaisesti kuin aiempinakin vuonna (minä ihan tykkään), monen lahtelaisen mielestä vähän turhankin vaatimattomasti, kun MM-kisat ovat helmikuussa ja valaistu kuusi silloin vielä torilla. Myös Mariankadun jouluvalot (3.kuva) synnyttivät tänä vuonna lahtelaisia kuohuttaneen episodin, kun uudet jouluvalot todettiin "liian kirkkaiksi" ja niiden tilalle tilattiin uudet lämpimämmän sävyiset jouluvalot, jotka asennetaan paikoilleen vähän ennen joulua. Uudet valot ja niiden asennus sekä vanhojen purkaminen tulee maksamaan noin 70 000 euroa.

Meilläkin on ostoslistalla kaikki uudet joulukoristeet, joulukuusen kynttilät, joulukuusen jalka ja jouluvalot, vanhat kun paloivat melkein kaikki keväisessä häkkivaraston palossa. Joitakin lasten tekemiä joulukoristeita ja -askarteluja olin onneksi säilyttänyt sisällä. Olen jo jouluvaloja ostellutkin, lasten huoneisiin ja työhuoneeseen paperitähdet, olohuoneeseen valokranssin ja keittiöön kynttelikön, jonka jo viikonloppuna laitoin esille. Ensi viikonloppuna virittelen loput jouluvalot.

Joulukuusenkoristeitakin olen ostellut pikkuhiljaa sieltä täältä ja aika valikoivasti. Kun joutuu uusimaan kerralla kuusen koristelun ostelee mielellään vain sellaisia, joista oikeasti tykkää ja jotka miellyttävät silmää. Sokoksesta löysin muutamia kuvioituja lasipalloja ja ostin paketin pienempiäkin kullanhohtoisia lasipalloja, kun aika yhdenmukaisesti olen ostellut juuri kultaisia, valkoisia ja turkooseja joulukoristeita. Myös joitakin lasisia ja kristallisia aion vielä ostaa.

Rappukäytävän lasiin oli ilmestynyt tuollainen aika kiva talvinen hopeahileinen lumiukkotarra, aiemmin ei ole sellaista ollut, joten ilahduin.

Aamulla olin adventtikirkossa Launeen kirkolla. Kirkko oli ääriään myöten täynnä. Oli ihanaa laulaa Hoosiannaa ja käydä ehtoollisella. Kirkon viereen rakentavat jotakin, katsoin kun nosturikin näytti kauniilta valoineen, sekin melkein siellä kimalsi.

Nämä kimallukseni eivät olleet kovin ihmeellisiä kimalluksia, kun ei vain ollut oikeasti paljon aikaa viikolla kuvata (eikä valoa), mutta TÄÄLLÄ lisää oikeasti hienoja kimalluksia.

Digiarkistojen pengontaa: 1811-kuvia

Minulla kuten varmaan kaikilla paljon kuvanneilla on  tuhansia kuvia kovalevyillä. Ihan huvikseni sitten 1811 nimisiä kuvia, tämä siitä syystä, koska muistelin, että tänään olisi ollut 18 päivä vaikka olikin jo 20 päivä (laho pää), mutta tajusin sen vasta kun olin etsinyt ja käsitellyt kuvat. Mutta ei se mitään, 1811 päivä on minulle merkittävä, joten olkoon eka setti sitten näin. Muuta yhteistä kuvilla ei ole kuin 1811-nimi. Mutta sinällään ihan kiva tapa haarukoida mitä kaikkea sitä onkaan vuosien aikana tullut kuvattua. Eli tässä näitä:

1. kuvassa on Nemo kuvattuna auringonlaskuisella kadulla 29.9.2009 eli 7 vuotta sitten. Vielä on niin pirteän näköinen. 9-vuotias oli Nemo silloin. Meinasin photoshoppaanko tuon punaisen heijastuksen pois, mutta annoin sitten olla.

2. kuva on kuva taivaasta, kun olimme kalastamassa 2011 7 elokuuta. Tosi informatiivinen kuva :)

3. kuva on jollakin vanhemmalla iphonella otettu selfie 4.10.2012:) 

4. ssa kuvassa on Vääksyn kanavan padon kuohuvaa vettä ja kuva on otettu 14.7.2013. Olin silloin kesätöissä Vääksyn taidevintillä taidenäyttelyn valvojana. Kahtena kesänä olin siellä kesätöissä, se oli ihan mukava ja leppoisa duuni, joskin monena päivänä aika kävi pitkäksi kun asiakkaita kävi niin vähän.

5. kuva on otettu 15.5.2015. Siinä on kuopuksemme vappuilmapallohevonen, josta tuli aika inhimillinen, kun siitä lähti ilmoja pois. Oli kuin yksi koira lisää, vaelteli lattianrajan tuntumassa ja kävi välillä koirien vesiastialla juomassakin :) (no melkein...)

6. kuva on 3.10.2015 Pikkuveskulla kuvattu ihanan kultaisenoranssinkeltainen koivu.

Mustavalkohaaste: teksti

Ensimmäistä kertaa osallistun Nauran auringolle blogin mustavalkohaasteeseen. Aiheena oli teksti. Perjantaina kävelin lyhyen matkan bussipysäkiltä töihin ja kuvailin sen matkan varrella olevia tekstejä. Enimmäkseen graffiteja, koska niitä tuntuu olevan joka paikassa rumentamassa Lahden kaupunkikuvaa. En vieläkään ymmärrä mikä idea niissä on, kun en ole kovin montaa esteettistä grafftia nähnyt, mielenkiintoisia toki ovat ainakin kuvauksen kohteina. Sellaisia abstrakteja ihmisen kädenjälkiä kaupunkimaisemassa muistuttamassa, että järjestäytyneen yhteiskunnan reunoilla on myös ihan omaa elämäänsä eläviä alakulttuureja.

Toinen kuvauskohde oli näyteikkunat. Nekin ovat minusta monella tapaa kiinnostavia ja jään usein katsomaan sellaisia näyteikkunoita, joissa on jotakin ideaa. Näin joulun alla varsinkin monet näyteikkunat koristeineen ovat näyttävää katseltavaa ja somistajat ovat visioineet huikeitakin juttuja, ehkä kuvaan niitä vielä johonkin toiseen haasteeseen.