Kivipatsaat

Viime sunnuntaina olin kävelyllä pikkuveskulla. Yllätyin kun näin rantaan ilmestyneen näitä kivirakennelmia, olivat niin arkaaisen ja mystisen näköisiä. Ilmeisesti useat ihmiset rakennelleet niitä, yhden isän näinkin kasaavan rantaan uutta kivipatsasta. Jotkut kivipatsaista olivat melkein rakennustaiteen taidonnäytteitä, ihme että pysyivät kasassa.

Joskus aiemmin kesällähän näitä oli myös ilmestynyt Vesijärven rantaan, mutta joku nainen oli mennyt purkamaan kaikki pois lapsille vaarallisina. Eivät patsaat mitään isoja olleet tai isoista lohkareista tehtyjä, mutta toki siinä voisi vahinko sattua, jos päästää jälkikasvunsa juoksentelemaan niiden keskelle. Luultavasti suurin osa vanhemmista kuitenkin sen verran katsoo lastensa perään.

Joka tapauksessa ranta ja rantaviiva sai ihan uuden ja yllättävän ilmeen näistä kiviveistoksista.

Hienossa paikassa

Oltiin eilen vierailulla entisen opettajamme ja hänen vaimonsa mökillä ja hän vei meidät hienoon paikkaan, Kymijoen sellaiseen kohtaan, jossa jokivarsi muodostaa jonkinlaisen kanjonin. Jokea reunastavat jyrkät kallioseinämät ja vesi virtaa alhaalla voimakkaana ja pyörteisenä. Paikassa oli tosi kaunista ja hiljaista, vain joen solina kuului kun oli hiljaa. Oltiin käymässä miehen ja lasten kanssa, mutta olisin voinut viettää paikassa yksin vaikka kokonaisen päivän, se oli täydellinen paikka hiljentyä ja poistaa kaikenlaiset stressit ja huolet hetkeksi mielestä.

Lapset eivät kuitenkaan kauan jaksaneet ihailla maisemia, kävelimme ehkä muutaman sata metriä joenrantaa reunustavaa polkua, tosin sitä ennen olimme kävelleet muutaman sata metriä metsäpolkua alas joenrantaan. Hiukan hirvitti kun joenrannan polun vieressä oli jyrkät pudotukset alas, joten onneksi lapset oli jo isompia. Tätä kohtaa jokivartta pääsisi kävelemään kahden-kolmen kilometrin pituisen matkan. Mielelläni tulisin tänne toisenkin kerran ja kuvaisin vaikka koko päivän, niin hienot maisemat siellä oli.

Kymijoen maisemaa.

Ensin saavuttiin poukamaan. Siellä vesi hehkui rannassa kultaisena/keltaisena ja kallion päälle oli kaatunut puu. Seuraavat kevättulvat vievät sen mennessään.

  

Poukaman jälkeen polku nousi korkeammalle.

Lapset kiipesivät alas rantaan. Joessa vesi virtasi tummana ja pyörteisenä. 

Tästä kohtaa polkua oli sellainen 10-15 metrin pudotus alas. Alhaalla vedessä näkyi pohjasta nouseva vesikasviröykkiö, joka oli vähintään viiden metrin korkuinen.

Rajatumpi versio samoista vesikasveista. Tuo kohta vedessä näytti kuin joltain nielulta. 

Otin monta kuvaa kultaisesta vedestä.

Pari lyhyttä videota:

Karjuva leijona ja muita Korkeasaaren elämyksiä

Eilen käytiin perheen kanssa Korkeasaaressa. Oli hieno aurinkoinen päivä ja kaikki muutkin Helsingin lapsiperheet näyttivät eilen suunnanneen Korkeasaareen sillä parkkipaikan metsästämiseen meni ensin puoli tuntia. 

Edellisestä Korkeasaaren retkestä oli kulunut jo sellainen kymmenen vuotta ja täytyy sanoa, että nyt oli huomattavan paljon mukavampaa. kun lapset ei enää olleet pieniä ja niin vahdittavia ja pystyi enemmän keskittymään eläinten tarkasteluun. Kissalaakson pedot olivat hienoja, amurintiikerille oli syntynyt nyt kesällä pentuja, mutta oli kauempana lepäilemässä pentujensa kanssa. Sen sijaan kaksi nuorta amurinleopardia oli valveilla ja kovin leikkisiä, painivat ja kisailivat keskenään. Ihanat paksut tassut oli näillä isoilla kissapedoilla.

Jossain vaiheessa eksyin muusta perheestä ja kännykästäni oli akku loppu, joten aika pitkään meni että löysin heidät (tai he löysivät minut) ja olikin aika orpoa seikkailla saaressa yksinään ilman mitään tietoa mistä voisin muut löytää. Voin kuvitella miltä sellainen eksyminen tuntuisi pienestä lapsesta, joten Korkeasaari jos mikä on paikka, missä kannattaa katsoa lasten perään tarkkaan. Yllättävän suuri ja sokkeloinen saarikin se on. 

Käytiin kahvilla Pukki-ravintolassa ja olin vähän pettynyt tarjontaan, voisivat perustaa kahvilan, joka perustaisi noutopöydän sijaan vaikka hyvälaatuisiin kahvilatuotteisiin. Pukki-ravintolan pihalla vaelsi paljon riikinkukkoja ja oli hauskaa kun niitä oli levittäytynyt joka paikkaan, talon katoille, patsaiden päälle ym. 

Enemmänkin olisin voinut käyttää aikaa eläinten kuvaamiseen ja katsomiseen ja joiltain osin käynti ja vain pintaraapaisuksi, nähtävää kun Korkeasaaressa on niin paljon. Vaikuttavin elämys oli kuitenkin kun illan puoleen ennen kuutta kissalaakson urosleijona alkoi karjumaan. Käytiin katsomassa sitä, siellä se vaelsi ja karjui ja karjunnan päätteeksi haukkui kuin koira :) Isot pedon hampaat sillä oli ja hengitys löyhkäsi kauas asti. Kun lähdettiin pois, leijonan mylvintä kaikui koko saaressa.

Amurinleopardi

             

Nuoret amurinleopardit leikkivät  

Ihanat paksut tassut

Punapanda



Riikinkukkoja seikkaili siellä täällä

Jotakin telttaa kuljettivat sokkona. Otin kuvan kun oli niin hauskan näköistä.

Kaksi kuningasmerikotkaa
 



Ensimmäisen kerran kun kävin katsomassa karhua, torkkui lammen vieressä ja oli kuumissaan, sitten nousi siitä vähän jaloittelemaan.

Toinenkin karhuista otti rennosti

Toisen kerran kun käytiin katsomassa karhuja, ensimmäinen karhu oli herkuttelemassa puolukoilla

Karhun turkki näytti niin pehmeältä, että teki mieli silittää sitä :)

Karjuva urosleijona

Leijona käveli edestakaisin ja piti hirveää karjuntaa.

Kun tultiin Korkeasaareen toisella rannalla oli joku purjehdustapahtuma

Merihaan puoleisella rannalla oli joku kaljaasi tai muu vanha alus telakalla. Mikähän mahtaa olla?

Hienot isot puuveistokset toivottavat vieraat tervetulleeksi Korkeasaareen Mustikkamaan sillan portin luona

Kevät Asemantaustassa

Kevät siis meni evakossa Asemantaustassa. Asuimme oppilastalossa koko viisihenkinen perhe (+ 2 koiraa) ahtautuneena 60 neliön kaksioon. Talossa asui paljon jostain Aasiasta tulleita opiskelijoita. Jokin kalsea irrallisuuden tunnen siellä oli koko ajan, en todellakaan kaipaa sinne takaisin. Koska asunto oli myös väliaikaisasunto, mitään tavaroita siellä ei osannut laittaa paikalleen, vaan elämä koostui lähinnä odottelusta koska pääsee takaisin. Suurin osa tavaroista ja huonekaluista oli tietenkin muuttofirman konteissa, mutta silti, vaikka tavaraa oli huomattavasti vähemmän, kaikki tuntui kaaottiselta, kun tavaroilla ei ollut omia selkeitä paikkoja.

Tuntui siis hyvältä muuttaa takaisin Liipolaan, jotenkin sitä on vain kahdeksan vuoden aikana niin kotiutunut tähän lähiöön, ettei enää osaa ajatella että voisi asua jossain muuallakin (vaikka aivan hyvin tietysti voisi...)

Oppilastalon pihalla ollutta suurta tammea jäin kuitenkin kaipaamaan. Oli mukava istuskella ja lukea suuren puun katveessa. Samoin kaipaan tervapääskyjä, joita lenteli siellä iltaisin paljon enemmän ja myös pupujusseja, joita oli joka paikassa. Yksi iso pupu viihtyi aina makoilemassa pihallamme heinikossa ja välillä niitä loikki ja kisaili pihalla kolmekin yhtä aikaa.

Myöskin perhepuisto ankkalampineen tuli tutuksi koirien ulkoilutusreittinä ja 16-vuotiaalle Nemolle oli tietysti kiva kun ei ollut mäkiä joka paikassa kuten Liipolassa. Nemo tykästyi ankkalampiin ja perhepuistoon kovasti ja aina kiskoi lampia kohti.
 
Myös radiomastoja kuvailin paljon ja joka ilta ja eri iltaruskossa näyttivät erilaisilta. Hienoa kun Lahdessa on tällaiset niin näkyvät ja vaikuttavat maamerkit, ihan ovat kuin Eiffeltornit (kuten moni on sanonut) paitsi, että Lahdessa on eiffeleitä kaksin kappalein :)

Talon edessä kasvanut suuri ja minulle rakkaaksi tullut tammi. 

Räkättirastas teki pesänsä yhden asunnon ulkovalaisimen päälle. Jäi näkemättä onnistuiko pesintä vai ei.          

Asemantaustassa oli menossa koko ajan jotain remonttia kuten muuallakin Lahdessa.

Söpönen :)

Perhepuistoa. Taivaan horisontti aukeni Launeella laajana ja samoin upea pilvitaivas ja auringonlaskut.

Nemo siellä pienenä jossain kaukana 

Sirkuskin tuli käymään yhtenä iltana. Seuraavana iltana oli jo poissa.                   

Toinen Eiffeleistä :) 

Pitkästä aikaa

Pitkästä aikaa avasin blogini ja alan laittaa sinne taas kuvia. Mielessä on ollut myös blogin nimen päivittäminen uuteen heti kun vain keksin paremman nimen. Takana on ollut aika rankka kevät ja vuosi, huhtikuussa talomme häkkivarastossa syttyi sunnuntaina iltapäivällä tulipalo, mikä oli itsessään aika traumaattinen kokemus (ei siitä kuitenkaan sen enempää), selvisimme kuitenkin kaikki (ja koiratkin myös) onneksi hengissä ja jouduimme muuttamaan evakkoasuntoon  ja evakkoaika venähtikin sitten lähes kolmeen kuukauteen. Myös kaikki tavaramme jouduimme muuttamaan ja suurin osa meni puhdistettavaksi ja otsonoitavaksi ja paljon lensi roskiinkin. Kesäkuun lopussa pääsimme muuttamaan takaisin ja mukava oli muuttaa pienestä kaksiosta takaisin omaan siivottuun ja maalattuun tilavaan asuntoon, johon oli uusittu lattiatkin ja kahteen huoneeseen vaihdoimme tapetitkin, loppuihinkin huoneisiin pitäisi laittaa kun vain ehdimme ja jaksamme.

Olen myös ollut töissä määräaikaisella sopimuksella viime vuoden marraskuusta alkaen, työpaikka on mukava ja onnellinen olen siitä että näinä hankalina aikoina olen löytänyt oman alani töitä edes joksikin aikaa.

Lapsilta loppui kesäloma, itse olin lähes koko kesän töissä, mutta heinäkuun lopulla ja elokuun alussa minulla oli kaksi viikkoa lomaa ja kävimme perheen kanssa omalla autolla Kajaanissa. Lapsilla koulun/harrastusten alkaminen toi onneksi päiviin taas jonkunlaisen rytmin ja itsekin olen ilmoittautunut kahteen harrastukseen, joten tekemistä riittää.

Hyvää alkusyksyä vaan kaikille, jos tätä nyt joku edes lukee.

Eilen näkyi sinistä taivasta

Kuvia eiliseltä: aamulta, keskipäivältä, iltapäivältä. Keskipäivällä näkyi vähän turkoosinsinistä taivasta ja se näytti ihmeellisen ihanalta ja häikäisevän siniseltä pitkän harmaan kauden jälkeen.

Olin muotsikassa Illustrator-kurssilla kuten kahtena viikonloppuna sitä ennen. Kurssin päätyttyä kiersin iltapäivällä katsomassa koulun tiloja, jotkut tilat oli paljon muuttuneet kahden vuosikymmenen jälkeen siitä kun siellä opiskelin. Atk-luokat lakanneet olemasta ja muuttuneet joksikin muuksi. Oli tosi hiljaista ja tyhjää ja tuli ankea, tyhjä, surumielinen olo. Kohta sekin koulu lakkaa olemasta ja muuttaa Iskun tehtaan tiloihin. Jokin aikakausi päättyy kokonaan ja uusi alkaa. Tuntui kuin koulu olisi jo jättämässä hyvästejä, askeleet kaikuu käytävillä ja aurinko paistaa kirkkaana ikkunoista sisään. En ottanut koululta yhtään kuvaa.

Satutin oikean jalkani viime viikolla. Tai oikeastaan satutin sen jo kolme viikkoa sitten kun kaaduin metsäpolulla ollessani ulkoiluttamassa koiria. Siitä lähtien se oli kipeä ja kipu vain paheni, varsinkin kun kävin jumpassa kipeästä jalasta huolimatta. Mutta viime viikon tiistaina kiirehdin bussiin ja astuin vähän rivakammin niin polvi jotenkin nitkahti enkä pystynyt varaamaan oikealle jalalle enää ollenkaan. Kotipysäkillä soitin miehelle ja pyysin tuomaan kävelysauvat jotta pääsisin sen sata metriä kotiin. Siihen matkaan meni ikuisuus. Seuraavana päivänä menin taksilla näyttämään jalkaa traumapoliklinikalle. Ei siinä jalassa kuitenkaan ollut mitään isompaa vikaa ollut,  murtumaa tai ristiside katkennut, jotenkin oli vaan venähtänyt ja polvi naksahti kun lääkäri väänteli sitä. Sain kuitenkin kainalosauvat ja ne olivat todellinen aarre ja tuki ja turva, niiden avulla pääsin taas jotenkin kävelemään. Lääkäri myös ohjeisti hoitamaan jalkaa Voltarenilla ja sehän auttoikin sitten loistavasti, jalka on jo paljon parempi ja pääsen jo kävelemään ilman keppejä, vaikka jalkaa täytyy koko ajan varoa, ettei vaan astu varomattomasti  ja jalka pääse uudestaan nitkahtamaan.