Vielä kerran Lauttasaaressa

Kolme viikkoa sitten päätimme viedä 17-vuotiaan Nemo-koiramme vielä kerran lapsuusmaisemiinsa Lauttasaareen. Kävelimme uimarannan ohi takaniemeen, missä Nemo sai kävellä vapaana. Nemo tunnisti selvästi tutut paikat vuosien takaa. Nemo nuuski paikkoja, hyppäsi rannalla ison kuopan yli, näki joutsenia ja kävi vähän meressä kahlailemassa. Lopuksi käytiin nuuskimassa entisen kotitalon nurkilla, ei näkynyt ketään tuttua. Muutettiin Lauttasaaresta 2003, joten varmaan suurin osa Nemon silloisista koirakavereista lienee jo koirien taivaassa. Nemo täällä vielä sinnittelee sissinä.

Itsellekin tuli taas suuri kaipuu ja ikävä päästä asumaan meren rantaan. Rakastan näitä maisemia, sitä kun joka päivä maisema on erilainen ja valo niin kaunista.

Lähikuva

Tällä kuvalla osallistun Pieni Lintu-blogin Makrotex-haasteeseen, jossa tällä viikolla on aiheena lähikuva.

Minun piti tällä samaisella kuvalla osallistua jo edellisen viikon Keltainen-haasteeseen, mutta oli niin paljon kiireitä, että en ehtinyt. Harmikseni en omista makro-objektiivia, joten en pääse kameralla niin lähelle aina kun haluaisin. Tämä kuva on lokakuun 25. päivä otettu, kun Lahteen ensimmäisen kerran satoi ensilumi, joka kylläkin suli pois. Siinä on jotain kaunista, kun lumi sataa myöhäissyksyn kukkiville kukkasille, yllättävän paljon niitä on vielä ollut. Tienposkessa näin oikein tuoreita apilankukkia, pietaryrttejä ja muitakin kukkia.

Ensilumi toivotti paljon onnea Nemolle

Rakas Nemo-koiramme täytti tänään 17 vuotta! <3

Ihmeellistä, että tämä 17. syntymäpäiväkin vielä saatiin viettää. Olen niin kiitollinen kaikista näistä vuosista, jotka ollaan saatu Nemon kanssa kulkea yhtä matkaa. Olin töissä päivällä, joten en päässyt kuvaamaan Nemoa, mutta mieheni, joka on syyslomalla kuten lapsetkin, kävi koirien kanssa metsässä ja otti muutamia kuvia, jossa alempana pari kuvaa päivänsankarista. Ensilumikin saapui tänään koristelemaan maan ja koiramme syntymäpäivän.

Päivällä kävin hammaslääkärissä ja näin sen saman ensilumen, putoilevat valkoiset hiutaleet, jotka tosi kauniisti peitti syksyiset lehdet, puut ja maan. Aivan ihmeellisen kaunista on tämä ruskan ja lumen yhdistelmä.

Lokakuu

Lokakuu on paitsi minun niin myös koiriemme syntymäkuukausi ja siksi niin tärkeä minulle. Sunnuntaina 2 lokakuuta olimme käymässä Lapakiston ulkoilualueella ja siellä syksy ja lokakuun alku näyttäytyi kaikessa kauneudessaan. Vielä on kaunista, vielä on väriä, vielä on valoa…Puut hehkuu oranssina, taivas sinisenä. Siellä missä kuvasin nämä oli niin hiljaista, vain joku tikka nakutteli puuta vastarannalla. Syksy onkin hiljainen.

Nämä kuvat on Pieni Lintu-blogin Lokakuu-aiheiseen Makrotex-kuvahaasteeseen.

Hanhiparvia

Viime lauantaina kun olin matkalla pyykkitupaan, talon yli lensi suuri hanhiparvi. Vaikuttavan näköistä. En tiedä mitä lajia olivat, ehkä kuitenkin valkoposkihanhia, koska illalla kun kävin kävelyllä pikkuveskulla, siellä oli suuret määrät valkoposkihanhia ruokailemassa. Samaan aikaan oli käynnissä joku amerikanrautatapahtuma ja erinäköisiä amerikanrautoja lipui pitkässä jonossa pikkuveskun ohi.

Halo Lahden taivaalla

Eilen kun tulin töistä kotiin torilla bussia odotellessa katsahdin taivaalle ja näin yläpuolella olevassa pilvessä tällaisen halo-ilmiön. Oli vaan siinä pilven alueella, ei muualla ja pilven alapuolella paistoi aurinko kirkkaasti. Onneksi oli kamera mukana.

Siinä kun kuvasin pilveä tuli joku nainen ojentamaan minulle ilmaista Lahti-heijastinta. Otin sen ja nainen kyseli olenko ammattikuvaaja tai jotain. Näytin hänelle mitä kuvasin ja hän siihen, että onpa hieno ja että ei olisi huomannutkaan koko haloa, jos en olisi näyttänyt mitä kuvasin.

Sateenkaari sitten häipyi pilvestä aika nopeasti, mutta olipahan pienen hetken saanut nähdä taas jotain hienoa ja yllättävää. Kun katselin kotona kuvaa pilvestä, se näytti kuin joltain naisen kasvoilta :)