Koiramäen koirat

Lauantaina käytiin tyttöjen kuoron retkellä Särkänniemessä, toisella vanhemmista oli mahdollisuus tulla mukaan valvomaan ja en oikein halunnut 8-vuotiasta kuopusta sinne vielä yksin päästää. Tämä oli ensimmäinen kerta minullekin käydä Särkänniemessä, lintsillä on tullut käytyä paljonkin lapsuudessa ja myöhemminkin, mutta Särkänniemi on jäänyt kokonaan.

Uutuutena Särkänniemessä oli Koiramäki, jota ei voi kuin suositella vaan. Tosi kivasti ja hienosti rakennettu viihtyisä pieni kylä kauppakatuineen, taloineen ja eläimineen.

Ja parasta koiramäessä oli tietenkin koirat. Kaksi liikuttavan suloista sekarotuista koiranpentua Elsa ja Martta, jotka näyttivät tosi raasuilta aitauksessaan, mutta varmasti jo kohta saavat hyvän kodin.

Ja vielä pari muutakin yleisnäkymää Koiramäen kaupungin pääkadulta. Lasten suosikki oli apteekki (josta ei tässä ole kuvaa), joka näytti ihan vanhalta apteekilta lääkepullohyllyineen ja josta sai monenmoista nekkua, tikkaria ja karkkia.

Kevään kauneimpia hetkiä

on se kun puiden lehdet puhkeavat. Miten hauraita ja hentoja ne ovatkaan alkuvaiheessaan, miten kaunista on tuo kerroksellinen kuulas vehreys. Voisin kuvata juuri tätä hetkeä miten paljon vaan...

Koirien kanssa valkovuokkometsässä

Koirat nauttii kun taas on kesä ja olen iloinen jokaisesta kesästä, jonka 13-vuotias koiravanhuksemme Nemo saa vielä viettää. 3 vuotta sitten näihin samoihin aikoihin Nemo sairastui vakavasti, mutta onneksi toipui sairaudesta ja saimme vielä näin monta lisävuotta. Mitä vanhemmaksi koira tulee, sitä enemmän joutuu työstämään sitä, että joutuu myös luopumaan koirasta, ehkä sen pitääkin mennä niin...naapurissa tosin tepastelee maailman pirtein koira, jolla on ikää jo 16 vuotta.

Keväällä Nemo innostuu taas laiduntamaan kuin paraskin lehmä :) ja se ei välttämättä tee vatsalle hyvää, vähän oli ongelmia siitä viime päivinä ja Nemo paastosi pari päivää, mutta nyt ruoka maistuu taas. Neollekin kuuluu ihan hyvää, pentuna murtunut tassu tosin vaivaa silloin jos juoksee ihan hullun lailla metsässä ja ei saisikaan kovasti rasittaa jalkaansa. Muuten Neo on vieläkin aika pentu vielä (vaikka on jo 2,5 vuotias) ja etenkin ulkona aika rasittava, sisällä on perheen kesken mukava ja kiltti sisä- ja sylikoira.

Kun maa herää henkiin

Nämä kuvat ovat 1,5 viikon takaa, helatorstailta. Kevät tulee niin vauhdilla, että perässä ei tahdo pysyä...Silloin maa alkoi vasta herätä henkiin, ensimmäiset valkovuokot nostivat päätään. Pidin siitä kontrastista, kun kuolleen heinän alta alkaa tulvia uutta elämää ja kohta kaikki on taas vihreää, kuten nyt jo on. Äsken puiden lehdet oli pieniä ja nyt ne on jo isoja. Juuri tämä aika se on kevään parasta aikaa, mutta harmi, että menee niin nopeasti ohi...

Maata, taivasta ja jotain siltä väliltä....

Takana raskas pääsiäinen, lapsi sairastui johonkin rokkoon ja tauti eteni muutamassa päivässä rajuun ja nopeasti edenneeseen keuhkokuumeeseen ja lapsi joutui Tampereelle teho-osastolle, onneksi meillä Suomessa on upea sairaanhoito ja loistavat resurssit. Sairaalassa oltiin yhteensä 10 päivää, viikko Tamperella ja 3 Lahdessa ja nyt on taas kaikki hyvin ja lapsikin taas kunnossa ja ollut koulussa jo pari viikkoa. Mutta ikinä sitä ei vaan tiedä mitä voi tulla...

Alkava kevät sai taas kaivamaan kameran esille muutaman kuukauden tauon jälkeen, vanhemman koiran kanssa lenkillä ollessa tulee kuvattua kaikkea mahdollista, mikään ei tunnu niin vähäpätöiseltä, etteikö siitä voisi kuvaa ottaa.

Hyvää kevättä kaikille.

Maisemia hiihtoladun varrelta

Ei tietenkään mitenkään helppoa yhdistää hiihtämistä ja kuvaamista, varsinkin kun olin ensimmäistä kertaa hiihtämässä tänä talvena. Mutta pystyssä pysyin ja suksissakin oli pitoa :) Sitäpaitsi tarkoitus ei ole ollakaan mikään kuntohiihtäjä, ulkoiluhiihtäjä vaan. Tämmöiset helmikuun aurinkoiset päivät ovat kuin tehty hiihtämistä varten.

Kevättä kohti

Lähi-Siwasta ostin söpön esikon, ilahduttaa katsella sitä. Pajunkissoja poimin jo tammikuussa illanhämärässä ojanpenkalta. Aurinkoa päivät täynnä, tämä viikko lomaillaan.