Muistoja lapsuudesta: itäeurooppalaiset elokuvat

Kirjoja kirjahyllystäni: Hiljaisuus ja huuto. Unkarilainen elokuva tänään. Ilm. 1978

Tämä kirja on noukittu jostain ilmaislaarista…Olen aina tykännyt itä-urooppalaisista elokuvista, lapsena 70-luvulla kävimme ilmaisnäytöksissä katsomassa Bim Mustakorvaa ja muita sen ajan neuvostoliittolaisia ja itäeurooppalaisia elokuvia ja tunnelma niissä vastasi ja yhä vastaa jotain kaipuun kaikupohjaa sisimmässäni...Syksyisiä maisemia, kahisevia lehtiä,  tivoleita, yhden elokuvan muistan, jossa oli juuri jokin sirkus tai tivoli, mutta elokuvan nimen olen unohtanut tyystin. Myöhemmin taas puhuttelivat Tarkovskin ja Kieslowskin elokuvat ja tsekkoslovakialaiset ja Tsekkoslovakiaan sijoittuvat elokuvat.

Jossain vaiheessa nuoruudessa en voinut sietää amerikkalaisia elokuvia ollenkaan, niiden banaalius ja kliseet ärsyttivät, amerikkalainen elokuva oli mielestäni synonyymi kliseisyydelle. Sittemmin totuin katsomaan amerikkalaisiakin elokuvia, kunnes tämän nykyisen Ukrainan kriisin aikana ja tämän jatkuvan Natoa propagoivan sotapropagandan myötä mitä Suomen media ja länsimedia jatkuvasti syöttää olen taas alkanut inhoamaan sitä  mitä USA edustaa (Ukrainan kriisin syypää on vain ja ainoastaan USA/EU) ja sitä myöten tullut taas allergiseksi  amerikkalaisille elokuvillekin. Olen taas pyrkinyt etsimään katsottavaksi mahdollisimman paljon vaihtoehtoista ja eurooppalaista elokuvaa.

Onhan näiden eurooppalaisten ja itä-eurooppalaisten elokuvien kuvasto aivan toista, puhuttelevaa, vaatimatonta ja kaunista, ei mitään hollywoodmaista loppuun saakka viritettyä lavastusta, jonka koreus vain kumisee onttouttaan.

Kaunis grafiikanlehti

lahtelaisen taidemyymälän ikkunassa. Kristiina Lehtonen on tekijä. Tämäntyyppisistä unenomaisista maisemakuvista/mielenmaisemista pidän kovasti.

Työn nimi on Lohdutus. Muita Kristiina Lehtosen töitä voi käydä ihailemassa täällä.

Lähiöelämää

Kaksi suosikkikuvaani, toinen eläintarhan jääkarhuja esittävä vanha postikortti, toinen albumin kansikuva, jossa ankean lähiön pihalla seisova poika levittää takkiaan kuin lintu siipiään. Ostin levyn joskus 90-luvun alussa ihan vain kansikuvan takia, musiikki ei ollut mieleenpainuvaa enkä levyä koskaan oikein kuunnellutkaan.

Tänään kuulin, että tytön paras kaveri muuttaa pois talosta jossa asumme, kauan he eivät ehtineet asuakaan, mutta tieto sai minut surulliseksi, ei enää yhteisiä leikkejä pihalla.

Mekin asumme lähiössä (70-luvulla rakennetussa sellaisessa), olemme asuneet kohta kaksi vuotta, ei edes hyvämaineisessa sellaisessa ja aina kun joku muuttaa tulee itsellekin halu päästä pois. Haluaisi päästä takaisin vaikka vanhaan viihtyisään kerrostaloon, sellaisessa asuimmekin aikoinaan, mutta sitten mutkien jälkeen päädyimme tänne missä olemme nyt. Ei niin ettenkö kuitenkin viihtyisi täällä, pidän siitä selkeydestä, koruttomuudesta ja yksinkertaisuudesta joka täällä vallitsee, asumme kallion päällä, jossa taivaskin tuntuu olevan vähän lähempänä ja maisemat avarampia ja luontoa täällä on paljon. Mutta paljon rumuuttakin ja etenkin sosiaalisia ongelmia, joita kaksi juottolaa on ruokkimassa. Silloin kun asia vaivaa, sitä vain kyselee miksi. Mutta useimmiten asiaa ei halua ajatella, haluaa keskittyä omaan elämäänsä, keskittyä hyvään ja sulkea kaiken ympärillä olevan pahan pois. Mutta sitten kun joku muuttaa pois, asia tulee taas pinnalle ja sitä kyselee, miksi tyytyä elämään täällä, miksi ei enää uneksi, miksi ei haaveile. Sitä olen kysellyt viime aikoina, miksi kaikki haaveet ja unelmat ovat kadonneet, miksi ei enää uskokaan kykenevänsä saavuttamaan mitään muuta ja jotain uutta. Parikymppisenä oli täynnä unelmia ja haaveita, taivas tuntui olevan melkein auki, halusi matkustella paljon ja matkustelikin paljon, mutta nykyään elämä on jotain ihan jotain muuta, rutiineja, laskupinoja ja selviytymistä päivästä päivään, jos saisi edes pisaran niistä haaveista ja uskosta takaisin. Vähän tuntee olevansa kuin tuo poika kuvassa.

Pieni taulu/Small picture

Yksi suosikeistani. Kauan sitten kirpparilta ostettu, kuva ja värit haalistuneet, mutta se juuri tekee maisemasta kiehtovan ja unenomaisen...Takana lukee: Hiljatädille nimipäivälahjaksi Evalta, otin siitäkin kuvan, mutta nyt en löydä sitä, kuvaan sen huomenna uudestaan.

Viime päivät olen ottanut aika rennosti, olen pelannut Facebookissa Farmvillea, maatilapeliä, jossa viljellään peltoja, korjataan satoa, hankitaan kotieläimiä ja maatilarakennuksia ja rakennetaan maatila omannäköiseksi. En arvannutkaan, että pelaaminen olisi näin hauskaa puuhaa, kun en ole näitä pelejä aiemmin juuri harrastanut. Olen kuvitellut että ne vaativat taitoa, koordinaatiokykyä ja sorminäppäryyttä, joita minulla ei juuri ole, mutta nämä rakentelupelejä voi pelata hissukseen, koota pala palalta ja se juuri tekee niiden pelaamisesta mielekästä. Sellainen peli olisi mahtava, jossa saisi rakentaa vaikka oman talon (vaikka ison puuhuvilan) sisustaa sitä ulkoa ja sisältä ja rakentaa vaikka sellaista englantilaistyyppistä puutarhaa talon ympärille ja jossa olisi vielä upea grafiikka.

Välllä on vain hyvä tehdä jotain aivan aivotonta ja olla ajattelematta kaikkia ympärillä vellovia maailman murheita, ne kun eivät koskaan lakkaa olemasta.

*** This old print picture I found from flea market many years ago, it is one of my favourites. There is a text behind: For aunt Hilja from Eva. Rest of the text I won`t translate in english, it tells only about that recently I have played Farmville and spent of time in Facebook and it has been very funny...Sometimes it is better just rest and not so much think about all kind of things. I know we are in good hands all the time.  

Muutamia kirpputoriostoksia viime viikoilta

Kissataulu 2 €. Ostin ensin taulun kehysten takia, mutta itse kuvakin miellyttää päivä päivältä enemmän.




















Uppsala-Ekebyn Tuuli-tarjoiluvati 3 €




















Pannunalunen 1 € (meillä juodaan ainoastaan pannukahvia)




















Vanha henkilövaaka 3 € (rikkimenneen tilalle)




















Iso lasikulho hedelmäkulhoksi 3 €





















Sinisiä tuikkulaseja 4 kpl, 20 senttiä/kpl, metallinen tarjotin 2 €

Missä on rakkautta, siellä on koti.

Aika vähän nykyään enää ostan postikortteja, mutta tätä Hallmarkin postikorttia en osannut olla ostamatta kun sen Postissa muutama kuukausi sitten näin. Sopii myös seinälle huoneentauluksi, isokokoinen kun on.

Postista voi muutenkin löytää kaikenlaista sellaista kivaa, mitä muualla ei ole myynnissä, kuten kivoja joulukalentereita. Joulukalentereita pitääkin lähteä metsästämään tällä viikolla, lapset haluaa omat tavarakalenterinsa ja joku kaunis kuvakalenteri olisi myös hyvä olla. Aikaisempina vuosina on meillä usein ollut Martta Wendelinin kalenteri, kauniita nekin.

Päivän vanha valokuva

Tänään kävin läpi vanhoja taidepostikortteja ja muita postikortteja, joita olen ostanut ulkomaanmatkoilta ja muualtakin ja niputin niitä kumilangoilla omiin pinoihinsa, niitä oli kiehtovaa käydä läpi, aika hyvin kykeni muistamaan mistä oli minkin kortin ostanut. Postikorttien seasta löysin repäistävän valokuvakalenterin vuoden 2000 jokaiselle päivälle, jonka olin joskus ostanut. Kuvat olivat niin hienoja, että en raaskinut sitten koskaan ottaa kalenteria varsinaiseen käyttöön.

Syyskuun 30:n päivän kuva vuonna 2000 oli Félix Bonfilsin Jerusalem, Tower of David 1870

Löysin sivuston, missä on lisää Felix Bonfilsin (1831-1885) kuvia. Hienoja vanhoja valokuvia Jerusalemista.

Kaj. mlk

Kajaaniin minulla ei ole muita siteitä kuin se, että mieheni on sieltä kotoisin ja siksi käymme siellä aina aika ajoin.

Tämän vanhan Kaj. mlk-kyltin löysin Kajaanista joskus vuosia sitten tienpenkasta. Kajaanin maalaiskuntaa ei enää ole, se liitettiin Kajaaniin vuonna 1977.





























Näin ylväänä kuohuu Kajaaninjoki vanhassa postikortissa silloin kun jokea ei oltu valjastettu ja voimaloita rakennettu. Jotenkin surullista, että kaikki ylväimmät koskemme ovat padotut, vaikka tarvitaanhan sitä sähköäkin, mikä sitä on mitään sanomaan.

Suuressa koskessa on vain sitä jotakin.

Taulut: Purettu puukirkko

Tämän taulun ostin kirpparilta vuosia sitten, ei ole kylläkään päässyt seinälle asti.

Ajatelkaa näin kaunis puukirkko oli Lahdessa ja purettiin 1977 nykyisen Alvar Aallon suunnitteleman Ristin kirkon tieltä. Onhan Alvar Aallon kirkkokin tavallaan ihan hieno, mutta ikimaailmassa näin hienoa kirkkoa ei olisi pitänyt tuhota.

Vangitseva valokuva

Kirpparilla oli myynnissä pieni vihkonen Hevosomnibussista Hevosraitiovaunuun, Helsingin kaupungin liikennelaitoksen esite 70-luvulta. Maksoi 2 euroa, en yleensä maksaisi vihkosesta sellaista hintaa, mutta ostin esitteen, kun näin tämän kuvan:
















Minulle oli ihan uusi tieto, että raitiovaunut olivat ensin hevosvetoisia. Hevosvetoinen raitiovaunuliikenne aloitettiin 1891 ja sitä jatkettiin kymmenisen vuotta. Ensimmäiset sähköraitiovaunut alkoivat liikennöidä Helsingissä vuonna 1900.

Haikea, surullinen dokumentti siirtymävaiheesta uuteen teknologiaan.