Kaupungin naakkaparvi

on tänä vuonna tavallistakin monilukuisempi.

Iltaisin keskusta on täynnä naakkojen ääniä ja suhisevia siipiä, lentävät suurena parvena katolta katolle tai räpiköivät keskustan puissa.

Päivisin hajaantuvat eri puolille kaupunkia etsimään syötävää, takapihallammekin käyvät nokkimassa pikkulintujen talipalloja. Iltaisin sitten taas kokoontuvat yhteen hakemaan turvaa toisistaan.

Minun on naakkoja sääli, miten ankaraa niiden elämä onkaan, miten mahtavat kestää kylmän ja pimeän talven yli.

Unohtunut omenapuu

Löysin omenapuun paikasta, jossa en sellaista muistanut olevan. Jokin puussa kiinnitti huomiotani, luulin niiden kaikkien keltaisten palleroiden olevan lehtiä, kun menin lähemmäs, tajusin, että puu oli lehdetön ja täynnä omenoita.

Kuvasin puuta, kun se oli jotenkin niin ihmeellinen ja kun sitten kävelin jo poispäin, vastaan tuli vanha mies. Hän oli huomannut, että otan kuvia puusta ja alkoi minulle ihmettelemään, kun siihen on jäänyt omenapuu, joka on niin täynnä omenoita, eikä niitä ole kukaan poiminut pois, vaikka yleensä ihmiset siellä päin poimivat omenat puusta. "Ihmiset eivät vaan ole huomanneet sitä", mies sanoi vaikka omenapuu oli ihan kävelytien vieressä. Eikä tämä mieskään ollut aiemmin puuta huomannut, kuten en minäkään, yhdessä sitten ihmeteltiin, että niin runsas omenasato on jäänyt puuhun, eikä kukaan ole huomannut koko puuta.

Kun kävelin pois, tuntui taas, että tämä elämä on yhtä vertauskuvaa vain ja koko ajan meille näytetään asioita, kun vain malttaisimme hiljentyä ja kuunnella.

Siellä se omenapuu seisoo hiljaisuudessa kävelytien vieressä unohtuneine omenineen, toivottavasti edes linnuille ja eläimille olisi niistä jotakin syötävää.

Kenkäpuut

Näitä on täällä päin kaksin kappalein, molemmat skeittiramppien vieressä. Tämä sijaitsee Liipolan koulun lähellä.

Ja tämä toinen Launeen jäähallin lähellä. Kenkiä on jo niin paljon, että puu näyttää aika hurjalta.

En tiedä mikä vimma/tarkoitus nuorilla skeittaajilla on heitellä kuluneet tennarinsa puuhun? Kaikenlaiseen sitä törmää...

Liipolan koulu odottaa purkua

Koulu paljastui homekouluksi ja oppilaat lähtivät evakkoon jo viime vuonna. Ihan pienimmät alakoululaiset jäivät kentälle pystytettyyn parakkikouluun ja isommat kuljetetaan muihin kouluihin.

Vielä rakennuksessa toimii kirjasto ja hammashoitola ja jumppasalissakin taitaa olla vielä toimintaa. Mutta suurin osa ikkunoista on peitetty isoilla vanerilevyillä ja koulu vain odottaa pääsyä maan tasalle. Mikään kaunis koulu kyllä koskaan ollutkaan, kuten kuvista näkyy.

Uusi koulu on jo luvattu ja tulossa muutaman vuoden sisällä, eikä yksin koulu vaan kokonainen monitoimikeskus. Upeaa Liipolan kannalta. Ehkäpä monitoimikeskuksen myötä ostarin aluekin saa parannusta osakseen, on nyt perin ankea.

Syksyn värejä

Kotipihlaja

Kesäkuussa.
Elokuussa.
Tänään.


Pienet asiat tekevät onnelliseksi, kuten ikkunan takana kasvava pihlaja.

Kaupunkinäkymiä pihlajanmarja-aikaan

parin viikon takaa. Olisi pitänyt kuvata pihlajia enemmän, olivat niin komeita ja koristeellisia, nyt eivät enää niin loistossaan.

Arki on ollut arkea. Lapsilla aika paljon harrastuksia, arki-illat täyttyvät lasten vienneistä ja tuonneista.

Keskimmäinen tytär täytti pyöreät 10 vuotta. Pojalla taas ensi viikolla uusi korvaleikkaus edessä, jännittää taas sekin.

Leikkipuiston pensaista poimin aroniaa. Voisi kokeilla tehdä niistä hilloa, onnistuisikohan.