keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Kadonneet tuolit



Tällainen etsintäkuulutus oli Uusi Lahti-lehden sivuilla. Toivottavasti kirjoittaja löytää tuolinsa.

Meiltäkin on joskus kadonnut kellarista tavaraa. Kerran kun järjestimme kellaria, epähuomiossa yksi laatikko, jossa oli miehen tekemiä savilintuja jäi oven ulkopuolelle. Kun palasimme laittamaan laatikkoa takaisin kellarikomeroon, sitä ei enää ollutkaan missään vaan joku oli ottanut sen. Harmitti.

Näin nettiaikana sellainen sivusto, jossa ihmiset etsisivät kadottamiaan aarteita, voisi olla aika hitti, ehkä sellainen jo onkin. Kuinka moni tunnearvoltaan korvaamaton esine onkaan päätynyt ihan vääriin käsiin.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Pienen koiran kanssa suuressa metsässä










Koirat ovat voineet kumpikin oikein hyvin, nuoremmallekin alkaa tulla pikkuhiljaa enemmän järkeä päähän :)

Käytännön syistä ulkoilutetaan koiria usein erikseen, nuorempi kun on aika yli-innokas. Nuorempi viihtyy koirapuistossa leikkimässä toisten koirien kanssa, 12-vuotias Nemo tykkää taas enemmän metsäretkistä, kun saa kuljeskella rauhassa ja nuuskia kaikkea mahdollista, sellainen oman tiensä kulkija kun on ollut aina.