Löysin omenapuun paikasta, jossa en sellaista muistanut olevan. Jokin puussa kiinnitti huomiotani, luulin niiden kaikkien keltaisten palleroiden olevan lehtiä, kun menin lähemmäs, tajusin, että puu oli lehdetön ja täynnä omenoita.
Kuvasin puuta, kun se oli jotenkin niin ihmeellinen ja kun sitten kävelin jo poispäin, vastaan tuli vanha mies. Hän oli huomannut, että otan kuvia puusta ja alkoi minulle ihmettelemään, kun siihen on jäänyt omenapuu, joka on niin täynnä omenoita, eikä niitä ole kukaan poiminut pois, vaikka yleensä ihmiset siellä päin poimivat omenat puusta. "Ihmiset eivät vaan ole huomanneet sitä", mies sanoi vaikka omenapuu oli ihan kävelytien vieressä. Eikä tämä mieskään ollut aiemmin puuta huomannut, kuten en minäkään, yhdessä sitten ihmeteltiin, että niin runsas omenasato on jäänyt puuhun, eikä kukaan ole huomannut koko puuta.
Kun kävelin pois, tuntui taas, että tämä elämä on yhtä vertauskuvaa vain ja koko ajan meille näytetään asioita, kun vain malttaisimme hiljentyä ja kuunnella.
Siellä se omenapuu seisoo hiljaisuudessa kävelytien vieressä unohtuneine omenineen, toivottavasti edes linnuille ja eläimille olisi niistä jotakin syötävää.
