Tänään iltalenkillä

-ihastelin monenkirjavaa auringonlaskun värjäämää taivasta, jonka nimesin tivolitaivaaksi ja harmittelin, että jätin kameran kotiin

-odotin että näkisin vanhan ontuvan yksinäisen miehen, joka aina näihin aikoihin illasta kulkee painavan repun ja kävelysauvojen kanssa mäkeä ylös ja jota kohtaan tunnen jonkinlaista myötätunnonsekaista kunnioitusta, haluaisin sanoa miehelle jotain mutta en tiedä mitä

- totesin taas kerran, että koirani inhoaa kulkea asfaltoiduilla teillä, mutta rakastaa poiketa jokaiselle metsäpolulle

-ihmettelin raanuja olohuoneiden seinillä, parvekkeille unohtuneita jouluvaloja, kellastuneita joulukuusia roskakatoksen vieressä, joita ei ollut vielä korjattu pois

-säikähdin ambulanssin tai paloautojen lähestyviä ääniä, kuten aina, se sai minut muistamaan esikoisen syntymän, jolloin olin niin herkässä mielentilassa, että kuulin korvissani koko ajan ambulanssin ääniä, tosin sairaalassa niitä kuului välillä oikeastikin, kaiken muunkin silloin koin voimakkaana ja erityisen voimakas tunne oli siitä, että tunsi olevansa vain yksi mitätön ketjunpalanen jossakin paljon isommassa ja äärettömättömässä kokonaisuudessa

-mietin tulivuorenpurkauksia ja muita nurkan takana olevia mahdollisia globaaleja katastrofeja joilla on kaikenlaisia seurannaisvaikutuksia ja joista emme tiedä vielä mitään, yhtäkkiä huomenna kaikki voi olla toisin

-mietin kaikkea sitä pimeyttä mikä tässä maailmassa vallitsee ja jonka miettiminen saa minut yleensä jossain määrin pois tolaltani, mietin, että onneksi voi sen sijaan keskittyä kaikkeen siihen hyvään, mikä on Jumalasta lähtöisin ja luottaa siihen, että Jumala pitää ihan kaikesta huolen

Askeleita kevääseen

Olen vähän jo innostunut kuvailemaan, en paljoa ja tämänkin postauksen saldo on vähän apeahko. Pari iltaa yritin metsästää Islannin tulivuorenpurkauksesta aiheutuvia apokalyptisia auringonlaskuja, mutta saldo jäi laihaksi, viime kesänäkin oli komeammat auringonlaskut.

Kirpparilla olen myynyt ja myyn edelleen paljonkin tavaraa, lähestulkoon kaikki ne kipponi ja kapponi, joita viime vuonna kirpparilta ostelin. Totesin, että ei minusta sittenkään ole keräilijäksi. Vanha kiinalainen sananlasku, joka sanoo, että me emme omista tavaroitamme vaan tavarat omistavat meidät, pitää tosiaan paikkansa, siltä minusta ainakin tuntuu. Haaveissa on, että omistaisi vain yhdenlaisia juomalaseja (mielellään Duralexeja, joiden design on aika askeettinen mutta jotka kestävät aivan varmasti), yhdenlaisia mukeja, yhdenlaisia tyynyliinoja ja yhdenlaisia pyyhkeitä, mitä vähemmän ja simppelimmin kaikkea sen parempi.

Sateenkaarijoutsen ja muita kevään lintuja

7 v. tyttö on innostunut piirtämään lintuja, linnut ovat monenmuotoisia ja -näköisiä. Yläkuvassa oleva lintu syntyi kun tyttö halusi piirtää kotkan, mutta osasi piirtää vain kotkan pään, niinpä kotkalle syntyi riikinkukon pyrstö. Toiseksi alimmaisessa kuvassa taas on sateenkaarijoutsen.

Kaupunginosamme on jossain joutsenten muuttoreitillä, useana iltana olen nähnyt laulujoutsenten lentävän matalalla talojen yli, se on aina yhtä hienon näköistä.