Kultaa hiuksissa, kultaa maassa.

Tammenlehti

Yksinäinen tammenlehti puussa näyttää epämuotoiselta piparkakku-ukolta.

Maassa ne eivät näytä piparkakuilta vaan sellaisilta kuin ovat, kohta mullaksi maatuvilta.

Samana päivänä, kun otin kuvan joku talon pojista pudotti piparkakkutaikinaa postiluukusta. Tällaista täällä Liipolassa aika ajoin on. Joskus tosi masentavaa, lapset kiroilevat paljon, paljon oireilevia lapsia. Eräänä päivänä kuuntelin kun joku ehkä 5-vuotias huusi äitiään tulemaan alas pihalle ja käytti kaikki mahdolliset kirosanat siihen.

Joskus tuntuu, kun kävelee kadulla, että koko Suomi on yhtä henkistä pahoinvointia. Luulen sen johtuvan siitä, että kaikenlainen valhe mitä meille on viime vuosikymmenet syötetty ja jota iltapäivälehdet, tv, media ylipäätään päivästä päivään silmillemme lyö, on vain pidemmän päälle mahdotonta kestää.

Hyvä kirjoitus siitä miksi on näin:

Mies katolla

Nuohooja se on. Lapsena pelkäsin nuohoojaa, tuota musta-asuista miestä. Olin muutaman kerran yksin kotona, (se oli sitä aikaa: 70-lukua) kun nuohooja tuli käymään nuohotakseen keittiön öljykaminan (sellainenkin meillä oli, asuimme Jokelan tulitikkutehtaan työntekijöille rakennetuissa taloissa, jonne ei silloin edes tullut lämmintä vettä sisään ja vessakin vedettiin sellaisesta katonrajassa olevasta vesisäiliöstä). Muistan, kuinka menin nuohoojaa piiloon, hän varmaan näki että olin piilossa, mutta hyvin osasi näyttää siltä, kun ei näkisikään minua.


Vielä on vihreää monin paikoin.

Kaunis grafiikanlehti

lahtelaisen taidemyymälän ikkunassa. Kristiina Lehtonen on tekijä. Tämäntyyppisistä unenomaisista maisemakuvista/mielenmaisemista pidän kovasti.

Työn nimi on Lohdutus. Muita Kristiina Lehtosen töitä voi käydä ihailemassa täällä.

Lahden keskustassa lokakuisena iltana

Maan kamaralla

tukevasti neljällä tassulla.

Alkukirjaimet-haaste 36: MA

Valoa

Syksy on riisuutumista

Pidän näistä kuihtuvista, kauhtuvista sävyistä, kaikista näistä graafisista, pelkistetyistä muodoista, jotka ovat jääneet jäljelle kesän vehreyden ja kauneuden hiivuttua. Puistakin jää vain runko näkyviin, mutta se myös kestää talven myrskyt.

Kaupunki on naakkojen.

Naakkoja kaikkialla, eivät vaikene vaikka ilta ja pimeä on tullut. Vaikka lintuja ei näy, niiden äänet kuuluvat, sateellakin niiden ääni kuuluu jostain pimeästä. Kun muuttolinnut ovat lähteneet, talvehtimaan jääneet tuntuvat vallanneen poislähteneidenkin tilan.