sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Kaupunki on naakkojen.























Naakkoja kaikkialla, eivät vaikene vaikka ilta ja pimeä on tullut. Vaikka lintuja ei näy, niiden äänet kuuluvat, sateellakin niiden ääni kuuluu jostain pimeästä. Kun muuttolinnut ovat lähteneet, talvehtimaan jääneet tuntuvat vallanneen poislähteneidenkin tilan.

2 kommenttia:

  1. En voi sille mitään, mutta minulle tulee naakoista aina mieleen Hitchcockin Linnut. Vaikkei siinä leffassa naakkoja ollutkaan, mutta ovat niin äänekkäitä räpistelijöitä.

    VastaaPoista
  2. Kieltämättä naakoista tulee mielleyhtymä Hitchcockin Lintuihin, ovat niin tiiviinä parvena, ja laskeutuvatkin tiiviinä parvina johonkin yhteen kohtaan rakennusta ja jäävät sinne liikehtimään ja ääntelemään uhkaavanoloisesti. Lisäksi niiden ääni on aika huomiota herättävä ja muutenkin ovat aika pelottomia lintuja.

    En oikein tiedä pidänkö naakoista, tuntuvat kuuluvan niin eri aikaan, tavallaan pidän siitä, että tuovat nykyhetkeen kaiun jostain menneisyydestä ja historian siipien suhinaa.

    Linnut on kyllä hyvä elokuva, kuten melkein kaikki Hitchcockin elokuvat, pitäisikin katsoa niitä uudestaan.

    VastaaPoista