Ajattelen kevättä

Omenankukkia, kirsikankukkia, vaaleanpunaista, vaaleanvihreää, hersyvää vihreää ja valoa.

En ajattele syksyä, talvea, en ajattele aikaa, tulevia päiviä, pimeitä päiviä, ajattelen vain valoa ja valoisia päiviä, kaikenlaista valoa kaikenlaisissa päivissä.

Puoliaskeleita ja askeleita

Viime päivät elämä on tuntunut tasapainoisemmalta, paremmalta...Tuntuu, että se raskas pitäisi-ja täytyisi-vaatimusten taakka olisi otettu pois ja edessäpäin on taas näköaloja.

Ja olen tänään päässyt puoli askelta eteenpäin, yhden puhelinsoiton verran. Puoli askelta enemmmän kuin eilen, mutta matkaa on vielä koko askeleeseen ja siitä eteenpäin.

On muutamia solmuja, jotka pitäisi raivata pois, kertakaikkiaan tarttua miekkaan ja katkoa ne, ihan vain käytännön juttuja, ei mitään sen syvällisempää.

Tänä aamuna

Tänä aamuna elämä oli hetken aikaa runoa, tai ainakin välillä tuntui siltä.

Helikopteri pörräsi taivaalla, liikennevalot olivat rikki ja näyttivät punaista kaikille. Kävelin päin punaista.

Markettia laajennettiin, iso raskas kone jyskytti aidan takana paaluja maahan, sen pauke on kuulunut jo viikon verran, olin aika vaikuttunut siitä kaikesta rakentamisesta. Olen aina ihaillut arkkitehtejä, insinöörejä ja ihan tavallisia raksaduunareitakin, miten he osaavatkin rakentaa, minä en osaisi.

Marketista ostin meikkivoidetta, kloriittia, Nivea-shampoota ja hoitoainetta, Rainbow-kirjopyykinpesujauhetta, kakkukuvun ja -alusen, avocadoja, kukkakaalin, kurkun, Lätta-margariinia, rieskaa ja harmaat kimaltelevat säärystimet 7-vuotiaalle. Säärystimet olivat ainoa heräteostos, ehkä tyttö varmaan tykkää käyttää niitä legginsien kanssa, tyttöjen muotia on tällä hetkellä kasarityylinen muoti, alan itsekin vähitellen tottua sihen.

Paljon muutakin olisi pitänyt ostaa kuten sukkahousuja tytöille, pojalle alushousuja, sukkia ja uudet uimahousut ja itse haluaisin mustat legginsit hameiden kanssa pidettäviksi. En niitä ennen ole haikaillut, mutta nyt tuntuu, että haluaisin juuri sellaiset. Mutta vielä en ostanut, äkkiä rahat hupenee sukkahousuihin ja sen sellaisiin, pitää ensin inventoida vanhat.

Kun tulin takaisin, liikennevalot näyttivät edelleen punaista, katselin pihlajapuita, ne näyttivät punaisine marjoineen olevan kuin satukirjasta tai tietokonepelistä.

Mäki oli jyrkkä ja raskas, ajattelin levähtää penkillä, mutta edellä kulkenut vanha mies ehätti siihen ensin. Minä olin väsynyt, mutta hän vielä väsyneempi. Oliko hän 40 vuotta sitten yhtä väsynyt kuin minä, tuskin. Kyllä minä joskus kävelen ripeästikin sen mäen ja muutenkin yritän ottaa sen kuntourheilun kannalta, mutta joinakin päivinä, lyhyiden yöunien, kauppakassien ja koiran kanssa se vain tuntuu raskaalta. Onneksi ovat laittaneet penkin, ymmärtäneet, että monetkaan ei jaksa mäkeä levähtämättä.

Koira olisi tahtonut kuitenkin pysähtyä ja jäi vähäksi aikaa haistelemaan. Mies sanoi jotakin ja minä sanoin hänelle jotakin takaisin. Hän näytti tosi uupuneelta.

Kun tulin kotiin, löysin rappukäytävästä luunmuotoisia koirankeksejä, mistä ne sinne olivat pudonneet, jonkun roskapussistako? Otin koirankeksit ja laitoin ne kotona roskiin.

Tänään en ottanut enkä jaksanut laittaa kuvia, tai ehkä myöhemmin laitan.

Yes, quite boring writing, but little things matter :)

Illustration Friday - Atmosphere

This is my old work (everyone pray sometimes), but I immediately remembered this when I saw the topic.

Childhood 1 and 2

Elokuvasta Goodbye Lenin

Olen aivan myyty, miten uskomattoman kaunista musiikki voi ollakaan, miten paljon tunteita, muistoja, kaipausta se voi herättääkään...

Katoavat muistot

Viime viikolla saimme viimein kellarin siivottua ja järjestettyä aika kelvolliseen kuntoon, miten paljon energiaa kaikki ylimääräinen tavara syökään, mitä vanhemmaksi tulen sen askeettisempaa toivon kaiken olevan, mutta toiveet ja todellisuus harvoin kohtaavat.

Kellariin olen säilönyt jokaisen lapsen vanhoja vaatteita: vauvanvaatteita, taaperovaatteita, jokaisella omat laatikkonsa. Kävin nyt laatikot läpi ja jokaisesta n. puolet laitoin kirpparille myytäväksi. Kummallisinta on, että ehkä n. 2 vuotta sitten kävin samat laatikot läpi ja nyt nämä silloin vielä jotenkin merkityksellisiltä tuntuneet vaatteet olivatkin kadottaneet merkityksen, sen sijaan laatikkoon jäi vaatteita, jotka herättivät vielä paljonkin muistoja ja tunnelmia. Näinkö nämä kiireiset vuodet vuosi vuodelta kasaavat kaikenlaista muistojen päälle ja heiveröisimmät muistot katoavat jonnekin ajan rattaisiin, vain ne tärkeimmätkö muistot jäävät jäljelle.

Mies huomasi vähän saman asian, kellarissa hän luki 15 vuotta sitten kirjoittamaansa lopputyön (jonka hän teki lapsuudestaan) kirjallista osuutta, johon hän oli kirjannut joitain lapsuusmuistojaan ja nyt hän ei enää edes muistanut niitä muistoja, jotka vielä 15 vuotta sitten muisti hyvin. Minne nekin muistot katosivat?

Kajaanissa luin Kainuun sanomia, jossa oli erään hyvin iäkkäänä kuolleen runonlaulajan muistokirjoitus. Häneltä oli tallennettu paljon ainutlaatuista kulttuuriperintöä, erikoista oli, että hän oli vasta viime vuosina ennen kuolemaansa muistanut uudestaan joitakin lauluja, jotka oli opetellut lapsena, mutta jotka olivat kadonneet häneltä vuosikymmeniksi, näin oli käynyt mm. Titanicin uppoamisesta kertovan laulun kohdalla.

Sittenkö vasta viimeisinä vuosina muistojemme kovalevy tyhjenee ja mieleen tulvii ne muistot, jotka nyt olemme unohtaneet tai halunneetkin unohtaa...

Kaverukset

Koira tapasi toissaviikolla metsässä pari koirapuistosta tuttua tyttökoiraa, laittoivat heti juoksuksi.

Ilokseni havaitsin, että ne metsäpolut joissa tykkään koiran kanssa käydä lenkillä olivat säästyneet myrskyltä, vaikka samaa metsää ovatkin, puita ei ollut kaatunut polulle.

Myrskytuhoja

Ensin näytti siltä, että myrsky ei ollut saanut lähiympäristössä suurempia tuhoja aikaan, muutama puu oli katkennut, mutta totuus olikin aivan toinen, aikamoista rytinää se oli ollut. Lähimetsään oli myrsky tehnyt isoja hakkuuaukkoja, isot puut olivat napsahtaneet poikki tai kaatuneet juurineen, juuripaakut useamman metrin korkeita, jotkut puut olivat kaatuneet lenkkipolulle, lyhtypylväät nurin, johtoja lojui maassa, joissakin paikoin lenkkipolku oli niin tukossa, että siitä oli mahdoton mennä.

Aamupäivän kiertelimme miehen kanssa lähimetsää, sitä vain ihmetteli millainen voima voi tuulella olla.



















Tässä oli vielä eilispäivänä metsää (kaikki puut pystyssä) ja lenkkipolku.

Ukkosta sittenkin

Eilen se tuli tännekin, vähän yllättäen, säätiedotuksissa päivää aikaisemmin luvattiin myrskyjä ihan muualle. Myrskyrintama tuli Tallinnasta ja ylitti Suomenlahden suurella nopeudella, lehdessä haastateltiin erästä Suomenlinnassa asuvaa, joka kertoi, että koskaan ennen hän ei ollut nähnyt myrskyn nousevan Suomenlahdelta niin nopeasti. Myrsky jyräsi yli Helsingin ja ylsi tänne asti.

Olin lähdössä koiran kanssa ulos iltayhdeksän jälkeen, mies oli tutkaillut netistä sade- ja ukkostutkaa ja sanoi, että kauaksi ei kannata lähteä, ei tosin ollut aikomustakaan...Kävin lähikaupassa ja näin eteläisen taivaan olevan jo aika tummanharmaa, valo oli niukkaa ja kelmeänkeltaisenoranssia. Lähdin kotia kohti ja näin, että tumma pilvirintama horisontissa takanani jyrisi, jylisi ja välkehti, se oli aika hurjan näköistä. Kotiovemme luona tuli valtava tuulenpuuska, tuuli taivutti ja keinutti puita hurjasti, pihavalotkin sammuivat äkisti, en ollut löytää ulko-oven avaimia, olin helpottunut kun pääsin rappukäytävään.

Kotona valot välkehtivät, mutta sähkökatkoa ei kuitenkaan tullut. Ihailimme salamointia, joka jatkui pitkään. Salamat repivät taivaankantta, kuvasin niitä ja pariin kuvaan onnistuin lopulta saamaan salaman, niin vähän olen niitä kuvannut, että en ollut oikein harjaantunut niiden kuvaamiseen. Mutta eilen niistä olisi saanut upeita kuvia.

Ulkona tuoksuu saunalle

Ulkona tuoksuu saunalle: savulle ja saunavastalle, haavan lehdet ovat pudonneet maahan, niistä tulee se saunavastan tuoksu. On kuivaa, rutikuivaa...muualla on myrskyjä/sateita/ukkosia, täällä ei, ainoastaaan lisääntyvää kuumuutta ja kuivuutta ja utua, Venäjän metsäpalojen utua.

Mies heräsi varhain, tiskasi astiat, keitti kahvin ja puuron, lähti koiran kanssa ulos. Minä en jaksanut herätä vaan nukuin. Yö oli kuuma, eilen päivällä 33 astetta, tänään ehkä vielä kuumempaa. Kaikki ovet ja ikkunat auki. Pieni kärpänen häiritsi koko yön unta.

Huomenna alkaa lapsilla koulut, uudet reput ostettiin eilen, mutta ei tunnu yhtään syksyltä vaan kesälomalta edelleen, uimaankin olisi voinut mennä, mutta rahat on jo vähissä.

Pesin koiran valjasta, se on jo pitkään haissut pahalle. Kokeilin ensin pestä kloriitilla koneessa, se ei auttanut, ei auttanut myöskään pestä suuremmassa lämpötilassa ja vahvemmilla pesuaineilla, en oikein enää tiedä mikä auttaisi.

5-vuotias kadotti eilen uuden lompakkonsa, olemme etsineet kaikki paikat, kävelimme saman reitin, jota pitkin tulimme eilen kotiin, mutta emme löytäneet lompakkoa. Sen sijaan löysimme toisen lompakon keskeltä tietä, vanhalle miehelle kuuluvan, omistajakin löytyi pian, oli kovin ilahtunut saadessaan lompakkonsa, ei tosin ollut edes huomannut sen kadonneen. Erikoinen tapaus, miten usein käy, että lähdet etsimään lompakkoa, mutta et löydä omaasi vaan jonkun toisen.

Ampiaisia tulee sisälle koko ajan, koira läähättää. Mies on tutkaillut netistä sää- ja sadetutkia ja katsoi, että jo ensi yönä voisi sataa reilummin. Toivotaan näin.

Tänään on sunnuntai, mutta ei tunnu yhtään sunnuntailtakaan.

Myrskypilviä 2

Nämä myrskypilvet kuvasin 24.7.2006 Lahden ABC-huoltamon kohdalla, olimme silloin palaamassa Kajaanista. Mitään tavanomaista isompaa ukkosmyrskyä pilvistä ei tainnut tulla, mutta olivat aika massiivisen näköisiä, kun roikkuivat niin alhaalla, vähän kuin taivas olisi ollut putoamassa niskaan :).

Nostalgiointia levyhyllystä

Tänään olen ollut aika energinen, muutimme pojan huoneen järjestystä ja siirsimme eteisestä Ikean valkoisen Expedit-hyllyn pojan huoneeseen ja pojan huoneesta Ikean valkoisen leveän ja kapean Billy-hyllyn eteiseen. Järjestely toimii paremmin, Expedit on kaikin tavoin hankala hylly sekalaisen tavaran säilömiseen, mutta pojan huoneessa hylly toimii, ylälokeroihin saa Lego-rakennelmat hyvin esille ja alalokeroihin mahtuu kirjat, Akun Ankan taskukirjat ja sellaiset.

Samalla tulin järjestäneeksi eteisen hyllyyn vinyylilevykokoelmani (niille ei vain tunnu löytyvän paikkaa), joita en ole kuunnellut vuosikausiin (levysoitinkin hajosi lähes 10 vuotta sitten) aika monet levyt olen myynyt kirppareilla, mutta olen säästänyt ne levyt, joita aikoinaan kuuntelin paljon ja jotka merkitsivät minulle paljon, ajattelin nyt tännekin postata aina välillä niitä kappaleita, jotka herättävät eniten nostalgisia tunteita.

R.E.M-yhtye (tai etenkin Michael Stipe ja hänen sanoituksensa) merkitsivät minulle vuosien ajan todella paljon, löysin yhtyeen vuonna 1987, kun ostin Fables of the Reconstruction-levyn ja ihastuin siihen ja sen jälkeen hankin muutkin levyt ja uudet sitä mukaa kun ne ilmestyivät. Näin yhtyeen Provinssirockissakin vuonna 1989, vain kourallinen väkeä oli katsomassa, maailmanmaine odotti vasta tuloaan. Ostelin yhtyeen levyjä aina 2000-luvun alkuun asti, mutta sitten petyin kun Michael Stipe yhä enemmän radikalisoitu vasemmalle ja hänen näkemyksensä olivat aivan vastakkaisia kun omani, oli vaikea olla enää niin innostunut yhtyeestä, joka edusti aivan erilaista maailmankatsomusta. Yksi päivä luin kuitenkin jostain, että Michael Stipen vanhemmat ovat uskovia kristittyjä.

Tämä kappale on yksi niistä suosikeistani Fables of the Reconstruction-levyltä. Paljon parempia levyjä tekivät tämän levyn jälkeen, mutta minulle tämä levy oli merkityksellinen, koska se oli ensimmäinen kosketus R.E.Min musiikkiin.

Myrskypilviä 1

Nämä postaukset ovat nyt vähän sekaisin lomakuvia, mennyttä ja nykyisyyttä.

Asta-myrsky riepotteli Suomea viime viikolla, mutta täällä mistään myrskystä ei ollut tietoakaan, sade ja myrskyt ovat lähestulkoon kiertäneet meidät tänä kesänä, on rutikuivaa, monet koivut ovat jo keltaisina, eikä niillä taida olla enää tulevaisuutta.

Jonkinlaisen ukonilman sitä soisi kuitenkin näkevänsä tänä kesänä, ukonilmat ovat niin vaikuttavia luonnonnäytelmiä. Joitakin myrskyjä on tullut tallennettuakin, allaolevat kuvat ovat kuvattu elokuun 22. päivä vuonna 2003, esikoinen oli silloin 2-vuotias ja keskimmäinen vajaan vuoden vanha. Olimme Suomenlinnassa käymässä, kun raskaat pilvet alkoivat vyöryä yli Helsingin, pilvet suorastaan kiehuivat Helsingin yllä, juuri ja juuri ehdimme ukonilman alta pois.

Kuin uitettu koira

Koiralla oli kuitenkin ihan hauskaa, vaikka yläkuvassa ei siltä näytäkään.