Kellariin olen säilönyt jokaisen lapsen vanhoja vaatteita: vauvanvaatteita, taaperovaatteita, jokaisella omat laatikkonsa. Kävin nyt laatikot läpi ja jokaisesta n. puolet laitoin kirpparille myytäväksi. Kummallisinta on, että ehkä n. 2 vuotta sitten kävin samat laatikot läpi ja nyt nämä silloin vielä jotenkin merkityksellisiltä tuntuneet vaatteet olivatkin kadottaneet merkityksen, sen sijaan laatikkoon jäi vaatteita, jotka herättivät vielä paljonkin muistoja ja tunnelmia. Näinkö nämä kiireiset vuodet vuosi vuodelta kasaavat kaikenlaista muistojen päälle ja heiveröisimmät muistot katoavat jonnekin ajan rattaisiin, vain ne tärkeimmätkö muistot jäävät jäljelle.
Mies huomasi vähän saman asian, kellarissa hän luki 15 vuotta sitten kirjoittamaansa lopputyön (jonka hän teki lapsuudestaan) kirjallista osuutta, johon hän oli kirjannut joitain lapsuusmuistojaan ja nyt hän ei enää edes muistanut niitä muistoja, jotka vielä 15 vuotta sitten muisti hyvin. Minne nekin muistot katosivat?
Kajaanissa luin Kainuun sanomia, jossa oli erään hyvin iäkkäänä kuolleen runonlaulajan muistokirjoitus. Häneltä oli tallennettu paljon ainutlaatuista kulttuuriperintöä, erikoista oli, että hän oli vasta viime vuosina ennen kuolemaansa muistanut uudestaan joitakin lauluja, jotka oli opetellut lapsena, mutta jotka olivat kadonneet häneltä vuosikymmeniksi, näin oli käynyt mm. Titanicin uppoamisesta kertovan laulun kohdalla.
Sittenkö vasta viimeisinä vuosina muistojemme kovalevy tyhjenee ja mieleen tulvii ne muistot, jotka nyt olemme unohtaneet tai halunneetkin unohtaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti