Ireland

Haaveita on varsin vähän, mutta yksi tämän videon myötä nousi pintaan: haave matkustaa Irlantiin.


Irlanti on nyt ollut esillä kaikessa negatiivisessa, mutta tavattoman kaunis maa joka tapauksessa. Kerran olen käynyt siellä 90-luvun alussa interreilillä, Dublinissa ja Corkissa, maa vaikutti aika köyhältä silloin, mutta ei mitenkään negatiivisessa mielessä, itse pidän sellaisesta vähän karhean rosoisesta eleettömyydestä ja vaatimattomuudesta ja siitä, että historia on koko ajan läsnä. Olisin halunnut mennä Länsi-Irlantiin mutta rautatieyhteydet olivat hankalat tai niitä ei ollut. Auto lienee järkevin tapa kiertää Irlantia.

November

Marraskuun harmaat päivät ja marraskuun maan sävyt, minä ihan pidin niistä, väistyneet nyt lumen tieltä. Toivat mieleeni Irlannin ja Englannin nummet ja värimaailman.

First touches of snow

muutaman viikon takaa...

Lumihiutaleet tekevät seitistäkin pitsikuvion, ohuen ja hauraan, se haihtui käteni vahingossa koskettaessa sitä.

Ensimmäiset hiutaleet olivat vain aavistus talvesta.

Jäin katsomaan puun pihkaa, näytti kuin maalaukselta, kyyneleitäkö ovat?

Maa oli vasta routaantumassa ja sellaiselta tuntui jalkojenkin alla, yhtä aika kovalta ja pehmeältä.

Isä

katosi elämästäni kun olin 2-vuotias, muuta vaihtoehtoa ei ollut.

Näin hänet vielä 3 kertaa, 2 kertaa humalassa ja kerran sairaalavuoteella. Mutta yhdelläkään kertaa minulla ei ollut mitään sanottavaa.

Miten toisenlainen elämä olisikaan, jos olisi ollut isä. Mutta ei voi jossitella, hyväksyä vain. Hautajaisissa isosiskoni, joka oli sentään jotenkin tuntenut isän itki, mutta minä en itkenyt. Ihan vieras ihminen oli. Isä vain teoriassa.

Perinnöksi isältä jäi rannekello ja kihlasormus (jonkun uuden naisensa kanssa) ja ne ovat vieläkin siinä kirjekuoressa, jonka sain sieltä virastosta. Ne ovat jossakin kaapin perukoilla, en kovin usein katsele niitä. Jäi häneltä jotain muutakin, jotain jota katsellessa ajattelen sitä isää, joka isä olisi voinut olla.

Isä kuoli kauan sitten, 22 vuotta sitten, vuonna 1988. Jos isä eläisi, hän täyttäisi 74 vuotta ensi kuussa. 

Olen kiitollinen, että omilla lapsillani on isä, joka on heidän elämässään läsnä joka päivä.

Syksyä 3

Syksyä 2

Kuvia vain.

Punaista

Nämä kuvat ovat jo muutaman viikon takaa, lehtiä oli vielä puissa. Aamulla oli silloin hieno aamurusko. Punatulkkuja tuli samana päivänä kotitalomme pihlajiin, viimeksi tänään näin niitä taas. Pyrähtelivät isoissa koivuissa, niiden vatsat hehkuivat kirkkaanpunaisina auringonvalossa.

Tänään aurinko todellakin tuli harmaiden päivien jälkeen esiin, vietimme aamupäivän koiran kanssa metsässä. Koira katosi taas jonnekin omille teilleen, lähti jonkun vainun perään, ei totellut kutsujani. Viimein näin koiran jossain kauempana ja juoksin sen kiinni, oli täysin uppoutunut nuuskimaan ja pyöri ympyrää, minkä lie vainun olikaan sitten löytänyt. Mutta olen itsekin onnellinen, kun koira on onnellinen siellä metsässä, kun se saa olla koira ja elää koiran elämää.

Tänään minusta tuntuu, että olen myös tosi onnellinen siitä, että pääsimme muutama vuosi sitten Helsingistä (ja Espoosta) pois. Ei, en haluaisi elää pääkaupunkiseudulla, vaikka luulisi, että siellä on vapaus, mutta ei siellä kaikkien pitää ajatella samalla tavoin jos haluaa kuulua "piireihin", olla sellaisia "suvaitsevaisia", liberaaleja ja "cityvihreitä", mikä kylläkin tarkoittaa, että muulla tavoin ajattelevia ei hyväksytä joukkoon. Pidän itse kaupungista ja etenkin merestä, atmosfääristä en. Onneksi pääsin eroon siitä kaikesta. Viime vuodet olen muutenkin halunnut vain paeta, jos olisi mahdollista voisin muuttaa vaikka jonnekin Lappiin, Norjaan tai minne vain.