Pieniä kivoja juttuja

Syksyn läheneminen on saanut taas innostamaan järjestelemään asioita ja karsimaan tavaroita. Keväisin en niinkään suursiivoa, mutta syksyllä kyllä. Järjestettävää löytyy paljon, suurimman haasteen muodostavat kaikenlaiset paperit, valokuvat, kirjat, lehdet, lasten piirustukset ja askartelut, jotka pitäisi saada tiivistettyä mahdollisimman pieneen tilaan ja selkeästi omille paikoilleen.

Aloitin mapittamalla keskimmäisen tytön pikkuaskarteluja/piirustuksia omiin kansioihin. Kaikenlaisia suloisia kivoja pikku juttuja hän onkin tehnyt paljon ja tekee koko ajan, tuon lehmänkin tuosta vain suit sait sukkelaan leikkasi ja liimasi itse alusta loppuun. Aina ei vain kaiken arkitohinan keskellä osaa/muistaa laittaa kaikkia kivoja tehtyjä töitä esille.

Koivukuvan laitoin seinälle.

Metsäretkellä

Tienvarren omenapuun omenat olivat jo kypsyneet.
















Alhaalla häämötti leikkipuisto, sinne juostiin lujaa.



















Keinuissa otettiin hurjat vauhdit.





































Sitten taas tutkimaan mitä muuta löytyy. Muurahaispesää ihasteltiin.


































...mutta toiselta metsäpolulta käånnyttiin varsin nopeasti takaisin, koska pojan mukaan paikka oli "karmiva".





































Koirapuistossa Nemolle heitettiin palloa...



















Koirapuistossa Nemosta kehkeytyy esiin oikea hurttien hurtta. Nauttii siitä, että saa olla oikein lurjus ja hurttamainen, tonkia maata ja räksyttää niin paljon kun sielu sietää.
















Metsässä ihasteltiin taas muurahaiskekoja. Koko retken tarkoitus oli itse asiassa mennä poimimaan viimeisiä mustikoita, mutta retki keskeytyi ikävästi, kun pieni ampiainen meni esikoispojan paidan alle ja pisti poikaa kylkeen ja jouduimme palaamaan kotiin. Onneksi ampiaisen pisto ei ollut kovin äkäistä sortia ja parani pian.

"Avaa ikkuna, yöperhonen kolkuttaa...

se on nähnyt lämmön, se toivoo samaa."

Se oli kappale, joka tuli radiosta, kun olin Nemon kanssa iltakävelyllä ja joka jäi mieleen soimaan. Ilta oli kaunis, elokuinen ja tumma, taivas kirkas ja valot hehkuivat kirkkaina.

Lehdet eivät ole keltaisia, ne vain näyttävät keinovalossa siltä.

Taivaalla on kirkas iso tähti, pohdiskelin jo viime vuonna mikä se on. Joku lähiplaneetoista ilmeisesti.

Perjantai oli ostospäivä...

Aamulla kävin Nemon kanssa ulkona ja samalla kirpputorilla, sorruin kaikenlaisiin heräteostoksiin, ostin vaaleansinivalkoisen pyyhkeen, vaaleansinikukallista flanellia 3 metriä (uusi kangas), vaaleansinisen lierihatun kuopukselle (minulla on jokin vaaleansininen kausi meneillään, vaaleansininen nyt vain minusta on niin kaunis ja pehmeä väri) sekä Finlaysonin uuden valmisverhon, jossa on kullanvärisiä ja valkoisia kuvioita. (Ei oikein edukseen kuvassa, koska en ole vielä silittänyt verhoa, mutta pidän siitä). Kaikki yhteensä 8,90, tuo verho maksoi eniten 7 e, mutta en osannut olla sitä ostamattakaan.



























































Kotona tilasin H&Mn nettisivuilta uuden toppatakin esikoispojalle. Edellinen H&Mn toppatakki kesti 3 talvea, joten toivoa sopii, että tämä menisi ainakin tämän ja ensi talven. Tilasin pojalle myös kaksi paitaa ja verkkarit, sekä Hello Kitty huulikiillot tytöille. (He aivan välttämättä halusivat sellaiset ja nyt 4 v. kuopus koko ajan kyselee milloin hänen huulipunansa oikein tulee.)






















Tilasin myös Favopticista itselleni uudet silmälasit. Ne maksavat linsseineen vain 42 euroa, minulla nyt olevat samanlaiset ovat kestäneet jo 3 vuotta, mutta nyt oli jo aika vaihtaa uudet, monta viikkoa on jo pitänyt tilata lasit, mutta vasta tänään sain aikaiseksi.

Lintujen kohtaloita

Tänään tuli Luonnontieteelliseltä keskusmuseolta dokumenttia rengastetusta viherpeiposta (Carduelis chloris), jonka löysimme kuolleena heinäkuussa. Viherpeipponaaras oli rengastettu tässä samassa kaupungissa 20.10.2005, rengastushetkestä löytöhetkeen kului 3 vuotta, 8 kuukautta ja 27 päivää. Vähän erikoiselta tuntui saada postia Luonnontieteelliseltä keskusmuseolta.

Myös kesäkuussa tänne ilmestyneen valkoisen kyyhkyn kohtalo todennäköisesti selvisi. Se tuli naapuritalon pihaan lauantaina 13.6 ja istui ihmisten parvekkeen kaiteilla ja ikkunalaudoilla ja viipyi paikalla 3 päivää. Kävin antamassa sille vähän leivänmurujakin, se tuli melkein kädestä syömään. Yritin kovasti selvittää kenelle lintu voisi kuulua. Kyyhky ei ollut aivan valkoinen, vaan sillä oli sydämen muotoinen harmaa kuvio selässä.

Tiistaina 16.6, kun lintu vielä oli paikalla, sain soiton eräältä kyyhkysharrastajalta, joka oli yrittänyt selvittää kenelle lintu kuului ja hän pyysi jos voisimme yrittää ottaa linnun kiinni. Mieheni lähti ottamaan kyyhkyä kiinni (koska hän on ennenkin tehnyt niin), mutta kyyhky oli kadonnut eikä lintua näkynyt enää sen jälkeen. Pelkäsin ja aavistelin jo linnun joutuneen haukan tai muun petolinnun suuhun, mutta saman viikon lauantaina päästä sain sähköpostia eräältä toiselta kyyhkysharrastajalta, joka kertoi, että hänellä oli ollut kateissa aivan samanlainen kirjekyyhky, joka oli kadonnut harjoituslennolla (muutaman kymmenen kilometrin päässä), mutta joka oli palannut kotiin muutama päivä sitten. Aikataulut ja sijaintikin täsmäsivät, melko varmasti kyseessä oli sama kyyhky, joka oli löytänyt kotiinsa. Olin iloinen, että lintu oli turvassa. Oli hiukan orpoa ollut katsella, kun eksynyt lemmikkikyyhky oli hakeutunut ihmisten pariin ilmeisesti toivoen, että joku pitäisi siitä huolta. Paikka oli vain tyystin väärä.



































Valkoisen kyyhkyn ilmestyminen tänne lähiöön ylipäätään oli vähän erikoinen episodi. Minua kiehtoo aina sellaiset selkeät tapahtumat, jotka ikäänkuin murtavat todellisuuden kuorta.

Englantilaisia astioita

Olen ihastunut englantilaisiin astioihin, vaivihkaa ne astuivat elämään. Ensin (joskus puoli vuotta sitten) ostin valkoiset lautaset, joissa keskellä iso sininen kukka, sitten sinikukalliset mukit, sitten lisää lautasia, nykyään jo etsinkin niitä ja tunnistan ne jo kauempaakin, mikä parasta usein näitä löytää varsin halvalla. Arabiat on sijoiteltu vitriiniin, mutta nämä ovat siellä käyttöastioiden joukossa (onhan ne Arabiatkin hienoja, mutta liian kalliita minulle...). Harmi vain, että joitakin lautasia löytää neljä, toisia kaksi/kolme, mukeja ehkä kaksi, yksi. Mutta milloinpa elämä olisi täydellistä (olen tullut tulokseen, että parempi olla edes yrittämättä tehdä siitä sellaista).

Hienoja ja jyhkeitä ovat näiden astioiden leimatkin: Churchill, Made in Staffordshire/ "Dorset" Made in England by Wood & Dorslem Burslem, Biltons... näissä kuten astioissakin sellaista peribrittiläisyyttä.

Joskus 90-luvun alussa olin interrailillakin näissä perienglantilaisissa maisemissa James Herriotin Kaikenkarvaisten ystävien ja Emily Bronten Humisevan harjun innoittamina, Lontoossa emme edes käyneet. Englannissa oli juuri niin hienoa kuin kuvittelinkin, nummia, kivikirkkoja, kivitaloja...vaikka oli vieraana siellä, paikka tuntui kodilta ja kotoisalta. jos vielä joskus pääsisi matkaamaan sinne uudestaan, Yorkshiren nummille, Skotlantiin, Irlantiinkin...

Järjestys palautui

Viime viikolla 8 v. esikoispoika innostui koulun jälkeen rakentamaan (kun ei tarvinnut mennä enää iltapäiväkerhonkaan ja iltapäivät saa olla omassa rauhassa) puupalikoista tällaisen rakennelman. Pienempänä hän oli ahkera rakentelemaan legoista ja palikoista mitä huikeimpia ja oikeastaan aika hämmästyttäviä rakennelmia, jopa niin, että aina ajattelin pojassa olevan arkkitehdin ainesta, mutta viime aikoina muut kiinnostuksen kohteet (kuten pelien pelaaminen ja kavereiden kanssa pihalla juoksentelu) ovat syrjäyttäneet rakentelun ja hyvä niinkin.

Mutta kenties koulun alkaminen sytytti tämänkin luovuuden kipinän.
Ehdottoman hyvä asia, että järjestys ja rytmi palautui taas elämään.

Päivän lehtiä