maanantai 3. elokuuta 2009

Edes joku jaksaa odottaa...





















Usein kun lähdemme koko perhe jonnekin, jonne ei voi koiraa ottaa mukaan, Nemo jää odottamaan meitä. Hän kiipeää keittiön ruokapöydälle istumaan ja tähyilee sieltä. Ei hän siellä koko ajan ole, mutta varmaan aika paljon kuitenkin, koska jälkeenpäin aina huomaan, kuinka keittiön ikkuna on täynnä jälkiä, kun Nemon märkä kuono on tuhissut ikkunaa vasten.


Mitä mahtaa pienen koiran mielessä liikkua? Huolestuneita ajatuksia siitä mihin lauma on mennyt vai vaiko vain pettymystä siitä, että joutui yksin jäämään kotiin eikä päässyt mukaan.


Ja jälleennäkemisen riemu sitten, kun palaamme kotiin on suunnaton. Häntä heiluu ja koko koira heiluu ja haukahtelee. Usein hän nappaamalla nappaa joltakulta hatun tai käsineen ja luikkii kovaa vauhtia sen kanssa toiseen huoneeseen.


Koirat on selvästikin tunneolentoja.

1 kommentti: