Juhannus oli eilen

Emme tänäkään juhannuksena päässeet mihinkään kotoa pois, juhannuspäivänä grillailimme kotipihalla, kävin koirien kanssa metsässä, koirat juoksevat metsässä onnessaan kaiken sen vehreyden keskellä, nuorempi juoksee polkuja pitkin, vanhemmalla on omat polkunsa ja oikotiensä.

Juhannus on jonkinlainen vedenjakaja, kai, minulle koko vehreä alkukesä ja kesäkuu on ollut kuin juhannusta, yläkuvan otin toukokuun lopussa, silloin jo tuntui juhannukselta. Juhannukseen toki liittyy paljon muistoja ja tunnelmia lapsuudesta, kaihoisiakin...toivoa ja odotusta.

Olen kuitenkin onnellinen, että saan asua niin lähellä luontoa, ikkunan takana on metsä, sisälle kuulen lintujen liverrykset, aistin kesän tuoksut, kaukaa kuulen liikenteen huminan, sekin on omalla tavallaan tunnelmallista kesäöisin.

Tarkovskin elokuvakohtauksessa soi aivan elokuvaan liittymätön musiikki, omalla tavallaan sopii siihen.

Lapsuusmuistoja (Anttilan katalogista 1974)

Kaikki niin tuttuja, mutta pitkään unohduksissa olleita asioita lapsuudesta. Inkkariteltta, kotkaleija (joka ei lentänyt oikein hyvin). Kaverin vanhemmilla oli tuollainen oranssi huvilateltta, muistan kuinka ikkuna verhoineen oli niin hieno. Monet kesäpäivät makasimme teltassa ja luimme Aku Ankkoja ja muita sarjakuvalehtiä, muutaman kerran taisimme yöpyäkin teltassa. Punainen grilli meillä oli myös, äitini poltteli siinä hiilien sijaan männynkäpyjä. Ja puhallettavat disneyhahmot muistan myös. Lapsuudessani tavaravalikoima oli niin paljon rajallisempi kuin nykyään, melkein kaikilla lapsilla oli aina samat jutut.

Anttilan katalogi vuodelta 1974 avaa uudestaan pienen unohtuneen palan lapsuutta. Haluan muistaa lisää unohtuneita asioita.

Siis vain hetki sitten

se varmasti oli, ehkä 2 päivää sitten, kun katsoin, että tien vierus hehkui keltaisenaan voikukkia ja nyt sitten ne ovat pois ja näitä haituvia tilalla ja huomenna nekin jo muisto vain. Pitäisi olla koko ajan hereillä, elää sitä päiväperhosen aikaa, tallettaa jokainen tuoksu, väri ja elämys, kun jokainen hetki lipuu muuten niin nopeasti pois.

Kukkaiskoira

Meidän niin viisas ja kultainen 11-vuotias seniorikoiramme. Kukkastenkin ystävä aina ollut, nuuskii kukkaset pitkään ja hartaasti, siksi sopii kuvattavaksi sireenipensaan edessä.

Kaksi koiraa

Koirat tulevat jo tosi loistavasti toimeen keskenään, mistä olen tosi kiitollinen ja iloinen. Metsäreissutkin sujuneet hienosti, vanhempi koira voi lähteä kauemmaksi, mutta pentu pysyy vielä lähellä.

Muuten pikkukoiralla on vielä paljon opittavaa, on aika kova haukkumaan, ei onneksi sisällä muuten hauku, mutta jokaista sisääntulijaa ja postiluukun kolahdusta haukkuu ja ulkona sitten kaikkien mopojen ja autojen perään. Namipalakoulutus on käytössä, välillä tuloksekkaammin ja välillä ei niin tuloksekkaasti. Siksi aina välillä miettii, että ovatkohan rotukoirat helpompia koulutettavia, nämä sekarotuiset tuntuvat olevan niin kovin itsepäisiä ja kovapäisiäkin tapauksia.

Sinipunalila

Kasvit ovat kerrassaan ihmeellisiä, kuten tämäkin. Kasvin kukat eivät olleet yksin punaisia, sinisiä eikä liloja, vaan kaikki ne sävyt löytyivät saman kasvin kukista. En kyllä tiedä mikä kasvi, joku virna varmaankin. Lapset olivat samana päivänä askarelleet sattumalta samanvärisistä silkkipaperista jotakin, pöydälle jääneet paperinsilput sointuivat kukan kanssa hyvin yhteen.

Tänään oli komea auringonlasku

eilen myös samanlainen. Voimakkaat säteittäiset valojuovat. Islannin tulivuorenpurkauksen seurausta varmaan.