Muistoja lapsuudesta: itäeurooppalaiset elokuvat

Kirjoja kirjahyllystäni: Hiljaisuus ja huuto. Unkarilainen elokuva tänään. Ilm. 1978

Tämä kirja on noukittu jostain ilmaislaarista…Olen aina tykännyt itä-urooppalaisista elokuvista, lapsena 70-luvulla kävimme ilmaisnäytöksissä katsomassa Bim Mustakorvaa ja muita sen ajan neuvostoliittolaisia ja itäeurooppalaisia elokuvia ja tunnelma niissä vastasi ja yhä vastaa jotain kaipuun kaikupohjaa sisimmässäni...Syksyisiä maisemia, kahisevia lehtiä,  tivoleita, yhden elokuvan muistan, jossa oli juuri jokin sirkus tai tivoli, mutta elokuvan nimen olen unohtanut tyystin. Myöhemmin taas puhuttelivat Tarkovskin ja Kieslowskin elokuvat ja tsekkoslovakialaiset ja Tsekkoslovakiaan sijoittuvat elokuvat.

Jossain vaiheessa nuoruudessa en voinut sietää amerikkalaisia elokuvia ollenkaan, niiden banaalius ja kliseet ärsyttivät, amerikkalainen elokuva oli mielestäni synonyymi kliseisyydelle. Sittemmin totuin katsomaan amerikkalaisiakin elokuvia, kunnes tämän nykyisen Ukrainan kriisin aikana ja tämän jatkuvan Natoa propagoivan sotapropagandan myötä mitä Suomen media ja länsimedia jatkuvasti syöttää olen taas alkanut inhoamaan sitä  mitä USA edustaa (Ukrainan kriisin syypää on vain ja ainoastaan USA/EU) ja sitä myöten tullut taas allergiseksi  amerikkalaisille elokuvillekin. Olen taas pyrkinyt etsimään katsottavaksi mahdollisimman paljon vaihtoehtoista ja eurooppalaista elokuvaa.

Onhan näiden eurooppalaisten ja itä-eurooppalaisten elokuvien kuvasto aivan toista, puhuttelevaa, vaatimatonta ja kaunista, ei mitään hollywoodmaista loppuun saakka viritettyä lavastusta, jonka koreus vain kumisee onttouttaan.

Hyvinkäällä tänään

Viimeksi pari vuotta sitten käytiin, kovasti oli kaikenlaista uutta rakennusta ja tehty remonttia joka paikassa. Uuden ja varsin ankean näköisen kauppakeskuksen olivat rakentaneet, näytti lasiselta, mustalta, teräksiseltä ja aika luotaantyöntävältä.

Hyvinkäällä asuin nuoruuteni, muutin sinne 14-vuotiaana, en oikein koskaan kotiutunut koko kaupunkiin johtuen aika ikävästä alusta. Vaihdoin koulua ja tulin aika pahasti kiusatuksi ja syrjityksi sen aikaa kun olin siinä hyvinkääläisessä koulussa ja se jätti aika lähtemättömät jäljet ja pelot, joista en ole oikein vieläkään päässyt yli. Vaihdoin sitten takaisin Jokelan kouluun, jossa kävin yläasteen ja lukion. Parhaat muistot minulla Hyvinkäästä onkin sellaisena kuin se oli kun olin lapsi ja pyöräiltiin sinne äidin kanssa Jokelasta missä asuimme...Näissä muistoissa ja mielikuvissa Hyvinkää on aika unenomainen paikka ja sellaisena sen haluankin muistaa. Käytiin Sveitsin uimalassa ja Donnerin patsaalla/suihkulähteellä tuli leikittyä monet kerrat. Hyvinkää oli suuri kaupunki Jokelaan verrattuna.

Kaverin äiti oli töissä tarjoilijana Hopealyhdyssä. Miten hienolta työpaikalta se kuulostikaan lapsen mielessä, salaperäiseltä ja ihmeelliseltä. Vieläkin Hopealyhdyn kyltti on paikallaan. Hyvinkään keskustan arkkitehtuurissa parasta onkin juuri nuo pyöreäkulmaiset talot ja funkkisarkkitehtuuri.

Hyvinkäällä oli tänään yhden päivän juttu, ajattelin, että olisi ihan kiva, mutta olikin aika markkinahenkinen tapahtuma. Ihan kiva päivä kuitenkin. Paljon karanneita ilmapalloja :)

Tulitikut esille

Viime viikolla täytin uudelleen keittiön seinällä olevan pienen lokerikon, aiemmin sinä on ollut sekalaista koriste-esinettä.

Äitini oli 70-luvulla töissä Jokelan tulitikkutehtaalla ja lapsuuteni asuin ja vietin Tikkukylässä, tulitikkutehtaan työntekijöille tarkoitetulla asuntoalueella. Minulla on pitkään ollut parisenkymmentä punttia vanhoja tulitikkuja (lapsuudenkodissa meillä oli niitä aika paljon), joten otin niistä erilaisia askeja esille.

Vanhat rasiat ovat hienoja, rasiat on tehty jostakin puumateriaalista, etiketit ovat askin pintaan liimattuja paperilappuja ja miten hienoja nuo mainokset onkaan. Syttymispintakin on jotain sellaista tehoainetta, että ei tarvitse kuin kerran raapaista niin jo tulitikku syttyy.

Tykkään kun näissä on visuaalisuuden lisäksi omakohtainen ulottuvuus, tikut ovat siinä seinällä muistuttamassa juurista ja lapsuudesta, vähän kuin olisi saanut palan Jokelan tulitikkutehdasta seinälleen..

Superia

Alkukirjainhaaste 40:

Jotkut asiat vain pysyvät, kuten superpallot. Lapsena ne olivat minusta ylivetoja ja omat lapset leikkivät niillä myös. Miten superisti ne pomppivatkaan :) Nykyään on superpalloautomaattejakin (saattoi niitä olla lapsuudessani 70-luvullakin), joista saa viidelläkymmenellä sentillä yhden superpallon, nuo pienemmät ovat juuri näitä automaatista ostettuja.

Mies katolla

Nuohooja se on. Lapsena pelkäsin nuohoojaa, tuota musta-asuista miestä. Olin muutaman kerran yksin kotona, (se oli sitä aikaa: 70-lukua) kun nuohooja tuli käymään nuohotakseen keittiön öljykaminan (sellainenkin meillä oli, asuimme Jokelan tulitikkutehtaan työntekijöille rakennetuissa taloissa, jonne ei silloin edes tullut lämmintä vettä sisään ja vessakin vedettiin sellaisesta katonrajassa olevasta vesisäiliöstä). Muistan, kuinka menin nuohoojaa piiloon, hän varmaan näki että olin piilossa, mutta hyvin osasi näyttää siltä, kun ei näkisikään minua.


Vielä on vihreää monin paikoin.

Lapsuusmuistoja (Anttilan katalogista 1974)

Kaikki niin tuttuja, mutta pitkään unohduksissa olleita asioita lapsuudesta. Inkkariteltta, kotkaleija (joka ei lentänyt oikein hyvin). Kaverin vanhemmilla oli tuollainen oranssi huvilateltta, muistan kuinka ikkuna verhoineen oli niin hieno. Monet kesäpäivät makasimme teltassa ja luimme Aku Ankkoja ja muita sarjakuvalehtiä, muutaman kerran taisimme yöpyäkin teltassa. Punainen grilli meillä oli myös, äitini poltteli siinä hiilien sijaan männynkäpyjä. Ja puhallettavat disneyhahmot muistan myös. Lapsuudessani tavaravalikoima oli niin paljon rajallisempi kuin nykyään, melkein kaikilla lapsilla oli aina samat jutut.

Anttilan katalogi vuodelta 1974 avaa uudestaan pienen unohtuneen palan lapsuutta. Haluan muistaa lisää unohtuneita asioita.

Säihkettä

Englannin kuninkaalliset häät palauttivat taas mieleen lapsuusmuistoja, miten upeita kuninkaalliset ja missit myös (etenkin Anne Pohtamo) olivat pienen tytön mielessä. Äidin sisko asui Lontoossa, Englannissa (ja asuu vieläkin, äitini vain ei ole juurikaan ollut yhteydessä siskoonsa) joten siksi myös varmaan nämä Englannin kuninkaalliset tuntuivat aivan erityisen upeilta.

Muistan kun kuningatar Elisabet oli tulossa käymään Suomessa UKKn vieraana (1976) ja vierailua odotettiin kovasti. Pikkuseurassa (luin ahkerasti Seuraa ja varsinkin Arja-tädin Pikkuseuraa) oli kilpailu, jossa sai piirtää kuningatar Elisabetin. Halusin kovasti osallistua kilpailuun, mutta jotenkin kuningattaren piirtäminen tuntui vaikealta. Siskon kaveri tuli silloin käymään ja hän oli siinä apuna tsemppaamassa, piirsin kuningattaren kävelyttämässä pientä koiraa ja olin tosi ylpeä piirroksestani. Lähetin työn kilpailuun ja odotin kovasti sen pärjäävän :), eritoten kun 3 parasta työtä lähetettiin kuningattarelle itselleen. Mutta eihän työ menestynyt eikä sitä pettymyksekseni myöskään julkaistu, vaikka monta kuningatarta esittävää piirustusta julkaistiin sitten myöhemmin.

Löysin kirpparilta saman Seuralehden jossa oli tuon kilpailun ohje. Hauska löytö. (Ylempi kuva on myös jostain kirpparilta löydetystä 50-luvun Eeva-lehdestä)

Detaljeja: Lasilintu

Minulla oli lapsena tällainen pieni lasilintu (oikeastaan kananen), tai siskoni sen taisi omistaa, joka tapauksessa lintu oli minusta kiehtova, etenkin sisällä olevat hehkuvat värit. Lintu ei kuitenkaan säilynyt ehjänä, vaan siitä lohkesi pieni pala.


Muutama viikko sitten ostin kirpparilta kuvassa olevan samaa sarjaa olevan lasilinnun, ei maksanut paljon. Edelleen lasin sisällä värit ja ilmakuplat hehkuvat ja kimmeltävät hienosti. Löytyi pieni pala lapsuutta.

Ruusurasioita

Löysin nämä ruusukuvioiset peltirasiat viime viikolla kirpparilta. En voinut olla ostamattakaan, sillä äidilläni on ollut niin kauan kuin muistan tuollainen aivan samanlainen harmaa ruusurasia, jossa hän säilyttää ompelutarvikkeitaan.

Soitin äidilleni ja kysyin mistä hän oli saanut rasian, hän ei muistanut, mutta hän kertoi, että hänellä on ollut se 60-luvulta lähtien ja hän innostui muistelemaan kuinka hän aina käsin ompeli minulle mekkoja mm. pilkullisen mekon, joka on päälläni allaolevissa kuvissa, jotka on otettu 70-luvun alussa Otaniemessä kun olimme vierailemassa tätini luona. (Koko paikka Dipoleineen tuntui niin suurelta ja jännittävältä ja muistan (vaikka olin vain 2 v. silloin) kun kiipeilin sellaisia amfiteatterityylisiä portaita, jotka kuuluivat jonkin teknillisen korkeakoulun rakennelmaan ja muitakin muistikuvia siitä reissusta on.)





































Tuli huono omatunto, äitini aina ompeli meille kaikenlaista ja jopa käsin, oli hänellä kyllä sitten sellainen poljettava Singer, millä hän ompeli. Joka tapauksessa paljon näki vaivaa, mutta mitä olen ommellut omille lapsilleni, en mitään. Ostelen kyllä kaikenlaista.

Sainhan kuitenkin edes ostetuksi toimivan ompelukoneen muutama vuosi sitten rikki menneen tilalle, jospa saisin vielä joskus jotakin kivaa ommeltua lapsillekin.

Mutta ruusurasiat ovat kauniita omalla tavallaan, ehkä minäkin teen niistä ompelurasioita.

Purkkikokoelmaa

Minulla on ollut enemmänkin erinäisiä vanhoja peltipurkkeja (mm. vanhoja kahvipurkkeja), mutta nämä ovat jääneet jäljelle. Vielä kymmenisen vuotta sitten keräilin paljon kaikenlaista esteettistä vanhaa tavaraa, mutta sitten lasten syntymän jälkeen tuli kausi, jolloin tavaran halusi olevan uutta, käytännöllistä ja toimivaa. Mutta huomaan nyt jälkeenpäin, että kadotin samalla myös ilon ja jotakin itsestäni...














Lady Coffee-purkilla on paljon tunnearvoa. Se on muisto lapsuudenkodistani, äidilläni oli tapana säilyttää siinä nappeja ja muita pieniä ompelutarvikkeita. Useinkin kävin kaivamassa purkin keittiön komerosta levittääkseni sisällön pöydälle ja tutkiakseni purkin pikkutavaroita, äitini ei yleensä ilahtunut siitä.

















Nämä purkit luulin jo vieneeni kirpparille viime muuton yhteydessä, siksi olin iloinen kun ne löytyivätkin komeron perältä. Molemmat olen löytänyt kirpputorilta jotain 10 vuotta sitten ja vielä eri reissuilta, niin että välissä oli useampi kuukausi. Purkkien alkuperäisestä käyttötarkoituksesta en tiedä, mutta purkkien värimaailma ja kuviot ovat kauniita.















Tämän purkin löysin kirpparilta muutamia vuosia ennen Dianan kuolemaa. Tällä voisi olla jo vähän rahallistakin arvoa.

Lapsuusmuistoja: Sveitsin uimala

Sinne poljimme Jokelasta kuumina kesäpäivinä monen monituista kertaa, minä lastenistuimessa äitini pyöräntarakalla ja myöhemmin kun opin ajamaan pyörällä ajoin itse.

Kuvia noilta ajoilta ei ole, koska meillä ei ollut kameraa silloin kun olin lapsi, mutta tulimme sentään ikuistetuksi Hyvinkään palveluhakemiston takakanteen:







































Nainen kuvan vasemmassa reunassa, jolla on siniset bikinit on äitini ja minun vaaleahiuksinen päälakeni erottuu juuri ja juuri lastenaltaan reunan takaa.

Isosiskoni päälaki ja punaista rusettia taas näkyy kuvan alareunassa.

Kuva on 70-luvun alusta.