keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Ruusurasioita



Löysin nämä ruusukuvioiset peltirasiat viime viikolla kirpparilta. En voinut olla ostamattakaan, sillä äidilläni on ollut niin kauan kuin muistan tuollainen aivan samanlainen harmaa ruusurasia, jossa hän säilyttää ompelutarvikkeitaan.

Soitin äidilleni ja kysyin mistä hän oli saanut rasian, hän ei muistanut, mutta hän kertoi, että hänellä on ollut se 60-luvulta lähtien ja hän innostui muistelemaan kuinka hän aina käsin ompeli minulle mekkoja mm. pilkullisen mekon, joka on päälläni allaolevissa kuvissa, jotka on otettu 70-luvun alussa Otaniemessä kun olimme vierailemassa tätini luona. (Koko paikka Dipoleineen tuntui niin suurelta ja jännittävältä ja muistan (vaikka olin vain 2 v. silloin) kun kiipeilin sellaisia amfiteatterityylisiä portaita, jotka kuuluivat jonkin teknillisen korkeakoulun rakennelmaan ja muitakin muistikuvia siitä reissusta on.)





































Tuli huono omatunto, äitini aina ompeli meille kaikenlaista ja jopa käsin, oli hänellä kyllä sitten sellainen poljettava Singer, millä hän ompeli. Joka tapauksessa paljon näki vaivaa, mutta mitä olen ommellut omille lapsilleni, en mitään. Ostelen kyllä kaikenlaista.

Sainhan kuitenkin edes ostetuksi toimivan ompelukoneen muutama vuosi sitten rikki menneen tilalle, jospa saisin vielä joskus jotakin kivaa ommeltua lapsillekin.

Mutta ruusurasiat ovat kauniita omalla tavallaan, ehkä minäkin teen niistä ompelurasioita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti