torstai 1. lokakuuta 2009

Tänään
















Takana huonosti nukuttu yö, isommat lapset yskivät ja niiskuttivat.

Lapset pois koulusta ja hoidosta, nuorin myös, vaikka ei ollut kipeä.

Esikoinen sai yskänlääkkeestä allergisen reaktion, nokkosrokkoa, onneksi itsellä käynyt joskus samoin niin tiesi mistä kyse, Zyrtec auttoi.

Muuten päivä sujui ihan hyvin, lapset hyvällä tuulella, katsoivat Boltin ja pelasimme uutta Tatu ja Patu Suomi-peliä, jonka keskimmäinen tyttö sai syntymäpäivälahjaksi kummeiltaan.

Lisäksi päivään kuului pyykkäämistä pyykkituvassa ja maaliostoksia, eilen ostin jo yhden purkin, mutta sävy oli paljon vaaleampi mitä se sävykartassa näytti, nyt ostin paljon tummempaa, sekoittamalla niistä saa luultavasti sopivan sävyn.

Koiramme on ollut hyväntuulinen ja toipuminen sujunut hienosti.

Esikoisella edelleen kova yskä, kunpa tämä yö olisi parempi.

***

Joskus elämän edessä tuntee olevansa yhtä epävarma ja haavoittuva kuin puusta leijaileva yksinäinen lehti.

2 kommenttia:

  1. Pikaisia paranemisia sinne! :)
    On ollut niin kiireinen viikko etten ole paljoa ehtinyt käydä katsomassa kuulumisia ja samoin on unet jääneet ihan liian vähiin!
    Aivan ihania edellisen postauksen kuvasi! Ihania! :)

    VastaaPoista
  2. Hei Sari, kiitos paljon.

    Joo yöunet on kyllä tärkeä asia.

    VastaaPoista