Muistoja lapsuudesta: itäeurooppalaiset elokuvat

Kirjoja kirjahyllystäni: Hiljaisuus ja huuto. Unkarilainen elokuva tänään. Ilm. 1978

Tämä kirja on noukittu jostain ilmaislaarista…Olen aina tykännyt itä-urooppalaisista elokuvista, lapsena 70-luvulla kävimme ilmaisnäytöksissä katsomassa Bim Mustakorvaa ja muita sen ajan neuvostoliittolaisia ja itäeurooppalaisia elokuvia ja tunnelma niissä vastasi ja yhä vastaa jotain kaipuun kaikupohjaa sisimmässäni...Syksyisiä maisemia, kahisevia lehtiä,  tivoleita, yhden elokuvan muistan, jossa oli juuri jokin sirkus tai tivoli, mutta elokuvan nimen olen unohtanut tyystin. Myöhemmin taas puhuttelivat Tarkovskin ja Kieslowskin elokuvat ja tsekkoslovakialaiset ja Tsekkoslovakiaan sijoittuvat elokuvat.

Jossain vaiheessa nuoruudessa en voinut sietää amerikkalaisia elokuvia ollenkaan, niiden banaalius ja kliseet ärsyttivät, amerikkalainen elokuva oli mielestäni synonyymi kliseisyydelle. Sittemmin totuin katsomaan amerikkalaisiakin elokuvia, kunnes tämän nykyisen Ukrainan kriisin aikana ja tämän jatkuvan Natoa propagoivan sotapropagandan myötä mitä Suomen media ja länsimedia jatkuvasti syöttää olen taas alkanut inhoamaan sitä  mitä USA edustaa (Ukrainan kriisin syypää on vain ja ainoastaan USA/EU) ja sitä myöten tullut taas allergiseksi  amerikkalaisille elokuvillekin. Olen taas pyrkinyt etsimään katsottavaksi mahdollisimman paljon vaihtoehtoista ja eurooppalaista elokuvaa.

Onhan näiden eurooppalaisten ja itä-eurooppalaisten elokuvien kuvasto aivan toista, puhuttelevaa, vaatimatonta ja kaunista, ei mitään hollywoodmaista loppuun saakka viritettyä lavastusta, jonka koreus vain kumisee onttouttaan.

Detaljeja: Lasilintu

Minulla oli lapsena tällainen pieni lasilintu (oikeastaan kananen), tai siskoni sen taisi omistaa, joka tapauksessa lintu oli minusta kiehtova, etenkin sisällä olevat hehkuvat värit. Lintu ei kuitenkaan säilynyt ehjänä, vaan siitä lohkesi pieni pala.


Muutama viikko sitten ostin kirpparilta kuvassa olevan samaa sarjaa olevan lasilinnun, ei maksanut paljon. Edelleen lasin sisällä värit ja ilmakuplat hehkuvat ja kimmeltävät hienosti. Löytyi pieni pala lapsuutta.

Lähiöelämää

Kaksi suosikkikuvaani, toinen eläintarhan jääkarhuja esittävä vanha postikortti, toinen albumin kansikuva, jossa ankean lähiön pihalla seisova poika levittää takkiaan kuin lintu siipiään. Ostin levyn joskus 90-luvun alussa ihan vain kansikuvan takia, musiikki ei ollut mieleenpainuvaa enkä levyä koskaan oikein kuunnellutkaan.

Tänään kuulin, että tytön paras kaveri muuttaa pois talosta jossa asumme, kauan he eivät ehtineet asuakaan, mutta tieto sai minut surulliseksi, ei enää yhteisiä leikkejä pihalla.

Mekin asumme lähiössä (70-luvulla rakennetussa sellaisessa), olemme asuneet kohta kaksi vuotta, ei edes hyvämaineisessa sellaisessa ja aina kun joku muuttaa tulee itsellekin halu päästä pois. Haluaisi päästä takaisin vaikka vanhaan viihtyisään kerrostaloon, sellaisessa asuimmekin aikoinaan, mutta sitten mutkien jälkeen päädyimme tänne missä olemme nyt. Ei niin ettenkö kuitenkin viihtyisi täällä, pidän siitä selkeydestä, koruttomuudesta ja yksinkertaisuudesta joka täällä vallitsee, asumme kallion päällä, jossa taivaskin tuntuu olevan vähän lähempänä ja maisemat avarampia ja luontoa täällä on paljon. Mutta paljon rumuuttakin ja etenkin sosiaalisia ongelmia, joita kaksi juottolaa on ruokkimassa. Silloin kun asia vaivaa, sitä vain kyselee miksi. Mutta useimmiten asiaa ei halua ajatella, haluaa keskittyä omaan elämäänsä, keskittyä hyvään ja sulkea kaiken ympärillä olevan pahan pois. Mutta sitten kun joku muuttaa pois, asia tulee taas pinnalle ja sitä kyselee, miksi tyytyä elämään täällä, miksi ei enää uneksi, miksi ei haaveile. Sitä olen kysellyt viime aikoina, miksi kaikki haaveet ja unelmat ovat kadonneet, miksi ei enää uskokaan kykenevänsä saavuttamaan mitään muuta ja jotain uutta. Parikymppisenä oli täynnä unelmia ja haaveita, taivas tuntui olevan melkein auki, halusi matkustella paljon ja matkustelikin paljon, mutta nykyään elämä on jotain ihan jotain muuta, rutiineja, laskupinoja ja selviytymistä päivästä päivään, jos saisi edes pisaran niistä haaveista ja uskosta takaisin. Vähän tuntee olevansa kuin tuo poika kuvassa.

Pieni taulu/Small picture

Yksi suosikeistani. Kauan sitten kirpparilta ostettu, kuva ja värit haalistuneet, mutta se juuri tekee maisemasta kiehtovan ja unenomaisen...Takana lukee: Hiljatädille nimipäivälahjaksi Evalta, otin siitäkin kuvan, mutta nyt en löydä sitä, kuvaan sen huomenna uudestaan.

Viime päivät olen ottanut aika rennosti, olen pelannut Facebookissa Farmvillea, maatilapeliä, jossa viljellään peltoja, korjataan satoa, hankitaan kotieläimiä ja maatilarakennuksia ja rakennetaan maatila omannäköiseksi. En arvannutkaan, että pelaaminen olisi näin hauskaa puuhaa, kun en ole näitä pelejä aiemmin juuri harrastanut. Olen kuvitellut että ne vaativat taitoa, koordinaatiokykyä ja sorminäppäryyttä, joita minulla ei juuri ole, mutta nämä rakentelupelejä voi pelata hissukseen, koota pala palalta ja se juuri tekee niiden pelaamisesta mielekästä. Sellainen peli olisi mahtava, jossa saisi rakentaa vaikka oman talon (vaikka ison puuhuvilan) sisustaa sitä ulkoa ja sisältä ja rakentaa vaikka sellaista englantilaistyyppistä puutarhaa talon ympärille ja jossa olisi vielä upea grafiikka.

Välllä on vain hyvä tehdä jotain aivan aivotonta ja olla ajattelematta kaikkia ympärillä vellovia maailman murheita, ne kun eivät koskaan lakkaa olemasta.

*** This old print picture I found from flea market many years ago, it is one of my favourites. There is a text behind: For aunt Hilja from Eva. Rest of the text I won`t translate in english, it tells only about that recently I have played Farmville and spent of time in Facebook and it has been very funny...Sometimes it is better just rest and not so much think about all kind of things. I know we are in good hands all the time.  

Muutamia kirpputoriostoksia viime viikoilta

Kissataulu 2 €. Ostin ensin taulun kehysten takia, mutta itse kuvakin miellyttää päivä päivältä enemmän.




















Uppsala-Ekebyn Tuuli-tarjoiluvati 3 €




















Pannunalunen 1 € (meillä juodaan ainoastaan pannukahvia)




















Vanha henkilövaaka 3 € (rikkimenneen tilalle)




















Iso lasikulho hedelmäkulhoksi 3 €





















Sinisiä tuikkulaseja 4 kpl, 20 senttiä/kpl, metallinen tarjotin 2 €

Kätketty päivä

Löysin tämän Anja Raiton kirjoittaman runokirjan Kajaanista kesälomamatkalla paikalliselta kirpputorilta, maksoi hyvin vähän. Kirja on julkaistu vuonna 1945 ja kirjan ensimmäisellä sivulla on omistuskirjoitus: Lehtori Hellin Rimpiläiselle, ystävällisin tervehdyksin tekijä.

Runot ovat surumielisiä, mutta lohduttavia ja toivoa antavia, olen lueskellut niitä ja minusta tuntuu, että olen löytänyt aarteen.

Kaksi runoa kirjasta, nimiruno ja eräs toinen.

Kätketty päivä

Viisas jos oisin ja väkevä,
meren ylitse näkevä,
yli kuohuvan veen,
missä mainingit valtoimenaan
tuovat tuskaa kuoleman maan
ihmisen sydämeen.

Pieni vain olen ihminen,
rannalla seison nyyhkien,
aaltoja, usvaa nään,
saavuta sädettä päivän ei
silmäni, kuohut sen korkeat vei,
totuin jo pimeään.

Käteni kahlittu voimaton,
salaisen murheen vanki on,
miten ne nostaa voin
ojentaakseni iloiten
kohti kuultoa pilvien,
kajoa päivänkoin.

Kerran, kun mainingit lepoon saa,
aurinko rantoja armahtaa,
tyyntyvät tummat veet,
Laupias, sydämen kiusatun
otatko Isänkäteesi Sun,
voimakkaaksi mun teet?

Silloin jos saisin nähdä sen,
tyvenen meren ja valkeuden
yllä heräävän maan,
pisarain lailla valunut pois
päivistä näistä ei silloin ois
tuokio ainoakaan.

Kuvanveistäjä Enea

Olen yksinäinen ja köyhä,
olen etsijä levoton,
ja ihmisten halveksima
mun vuorimajani on.

Mut sittenkään tätä osaa
en vaihtaisi mihinkään,
tämän matalan katon alla
joka päivä taivaan nään.

Joka aamu, kun talttaan tartun,
unet yön kun muodon saan,
olen hehkussa auringon liekin
hyvin lähellä Jumalaa.

Kun käteni kuumeisesti
saa valmiiksi marmoripään,
mä kauneuden uuden ihmeen
jo sieluni silmin nään.

Joka ehtoo, kun lepoon vaivun
ja hurmio laukeaa,
olen tähtien kimmelteessä
hyvin lähellä Jumalaa.

Ruusurasioita

Löysin nämä ruusukuvioiset peltirasiat viime viikolla kirpparilta. En voinut olla ostamattakaan, sillä äidilläni on ollut niin kauan kuin muistan tuollainen aivan samanlainen harmaa ruusurasia, jossa hän säilyttää ompelutarvikkeitaan.

Soitin äidilleni ja kysyin mistä hän oli saanut rasian, hän ei muistanut, mutta hän kertoi, että hänellä on ollut se 60-luvulta lähtien ja hän innostui muistelemaan kuinka hän aina käsin ompeli minulle mekkoja mm. pilkullisen mekon, joka on päälläni allaolevissa kuvissa, jotka on otettu 70-luvun alussa Otaniemessä kun olimme vierailemassa tätini luona. (Koko paikka Dipoleineen tuntui niin suurelta ja jännittävältä ja muistan (vaikka olin vain 2 v. silloin) kun kiipeilin sellaisia amfiteatterityylisiä portaita, jotka kuuluivat jonkin teknillisen korkeakoulun rakennelmaan ja muitakin muistikuvia siitä reissusta on.)





































Tuli huono omatunto, äitini aina ompeli meille kaikenlaista ja jopa käsin, oli hänellä kyllä sitten sellainen poljettava Singer, millä hän ompeli. Joka tapauksessa paljon näki vaivaa, mutta mitä olen ommellut omille lapsilleni, en mitään. Ostelen kyllä kaikenlaista.

Sainhan kuitenkin edes ostetuksi toimivan ompelukoneen muutama vuosi sitten rikki menneen tilalle, jospa saisin vielä joskus jotakin kivaa ommeltua lapsillekin.

Mutta ruusurasiat ovat kauniita omalla tavallaan, ehkä minäkin teen niistä ompelurasioita.

Päivän vanha valokuva

Tänään kävin läpi vanhoja taidepostikortteja ja muita postikortteja, joita olen ostanut ulkomaanmatkoilta ja muualtakin ja niputin niitä kumilangoilla omiin pinoihinsa, niitä oli kiehtovaa käydä läpi, aika hyvin kykeni muistamaan mistä oli minkin kortin ostanut. Postikorttien seasta löysin repäistävän valokuvakalenterin vuoden 2000 jokaiselle päivälle, jonka olin joskus ostanut. Kuvat olivat niin hienoja, että en raaskinut sitten koskaan ottaa kalenteria varsinaiseen käyttöön.

Syyskuun 30:n päivän kuva vuonna 2000 oli Félix Bonfilsin Jerusalem, Tower of David 1870

Löysin sivuston, missä on lisää Felix Bonfilsin (1831-1885) kuvia. Hienoja vanhoja valokuvia Jerusalemista.

Löytöviikko

Toissaviikolla tein hyviä löytöjä kirpputorilta (tai hyviä ja hyviä, minulle ne olivat hyviä). Kaksi vanhaa isohkoa turkoosia metallilaatikkoa, ilmeisesti ruotsalaisvalmisteisia molemmat. Ylempi on merkiltään Kungsörs ja alempi Nilsjohan, alempi on ilmeisesti tarkoitettu jonkinlaiseksi keksirasiaksi tai vastaavaksi, siinä on kolme erikseen irrotettavaa laatikkoa pinottuna, mutta vain 1 kansi.


















































Olen viime aikoina järkkäillyt työhuonetta ja etsinyt kaikenlaisia laatikoita säilytykseen, joten nämä tulivat tarpeeseen. Kolhuisia molemmat, mutta sopivat hyvin työhuoneeseen ja työhuoneen tavaroihin. Hintaa molemmilla oli 2 euroa kappale.

Lisäksi olin jo pitempään etsinyt ompelukonetta ihan pienimuotoiseen korjailuun ja simppeleitä ompelutöitä varten. Löysin tämän vanhan tyylikkään Contessan, josta tosin löysin netistä aika niukalti mitään tietoa, mutta pääasia on, että kone toimi ja ommel on hyvää ja tasaista. Hintaa koneella oli 17 euroa.
















Tänään löysin samalta kirpparilta isoja tukevia pyörällisiä puulaatikoita 5 euroa kappale. Yhden jo ostin ja ajattelin ostaa lisää, niistä saa maalaamalla tosi hyviä lelu/säilytyslaatikotia. Onneksi on kirpparit.

Korumuotia vuodelta 1967

Monien muiden tapaan olen hurahtanut vanhoihin aikakauslehtiin ja keräillyt niitä jo useamman vuoden ajan.

60-70-luvun vaatemuodista en ole niin innostunut, mutta korut ovat aika upeita. Tässä korumuotia Muotisorja-lehdestä vuodelta 1967.

Yläkuvassa Kaija Aarikan ja Iberon koruja

Alempi kuva: Iberon koruja

Aarrekirja/Treasure book

Löytö muutaman vuoden takaa, suurikokoinen Allers Familj-journal lehden vuosikertakirja vuodelta 1894, täynnä toinen toistaan upeampia kuvia.

Treasure I bought from flea market some years ago, volume of Allers Familj-Journal Magazine 1894, full of amazing images.

Maalaukset ylhäältä alas:

Lauretta/ Jules Lefebvre, Kotimatkalla/ G.Kaufman
St. Hubertus/ W.Räuber

Kaj. mlk

Kajaaniin minulla ei ole muita siteitä kuin se, että mieheni on sieltä kotoisin ja siksi käymme siellä aina aika ajoin.

Tämän vanhan Kaj. mlk-kyltin löysin Kajaanista joskus vuosia sitten tienpenkasta. Kajaanin maalaiskuntaa ei enää ole, se liitettiin Kajaaniin vuonna 1977.





























Näin ylväänä kuohuu Kajaaninjoki vanhassa postikortissa silloin kun jokea ei oltu valjastettu ja voimaloita rakennettu. Jotenkin surullista, että kaikki ylväimmät koskemme ovat padotut, vaikka tarvitaanhan sitä sähköäkin, mikä sitä on mitään sanomaan.

Suuressa koskessa on vain sitä jotakin.

Pannulaput

Kävin kellarista hakemassa myös aarrelaatikkoni, jonne olen kerännyt kaikenlaisia inspiroivia esineitä ja löytöjä ja joka on ollut kellarissa muuton jäljiltä. Laatikossa oli myös nämä pannulaput, jotka olen joskus ostanut kirpparilta. Pannulapuiksi ne ovat aika hauskat ja epätavalliset.

Viime aikoina kun ei ole ollut voimia oikein paneutua suuriin kokonaisuuksiin, olen keskittynyt kaikenlaisiin pikkujuttujen järjestelyyn ja detaljeihin, se on aika inspiroivaa ja palkitsevaakin.

Palasia

Olen viime aikoina ostellut muutamia palapelejä, kirpputorilla ne pölyyntyvät pinoissa, koska juuri kukaan ei niitä halua ostaa ja siksi niitä saa muutamalla kymmenellä sentillä. Suurin osa ostamistani palapeleistä on ollut sellaisia tyypillisiä palapelejä, kauniita linnoja ja huviloita värikkäine puutarhoineen. Niiden kuvat herättävät muistoja lapsuudesta, jolloin kasailin useita sellaisia palapelejä ja haaveilin joskus pääseväni itse samantapaiseen idylliin (ja haaveilen yhä) ja siksi kai niitä ostankin.

En kyllä tiedä milloin minulla olisi aikaa, motivaatiota ja ennenkaikkea tilaa näitä kasata ja suurin ongelma on se, että valmiilla palapelillä ei ole oikein mitään käyttöä, mutta palat itsessäänkin jo ovat kauniita.

Poika ja Varis-palapelin ostin pari päivää sitten, olen aina pitänyt tästä Gallen-Kallelan maalauksesta, kasattuna se voisi sopia jopa tauluksi.































I found this puzzle (Axel Gallen-Kallela's Boy and a crow) from flea market, I have always liked this painting. I don't know when and if I have time to do this puzzle (actually I haven't done them in years), but I think these pieces are very beautiful too, I could do something about them.

Englantilaisia astioita

Olen ihastunut englantilaisiin astioihin, vaivihkaa ne astuivat elämään. Ensin (joskus puoli vuotta sitten) ostin valkoiset lautaset, joissa keskellä iso sininen kukka, sitten sinikukalliset mukit, sitten lisää lautasia, nykyään jo etsinkin niitä ja tunnistan ne jo kauempaakin, mikä parasta usein näitä löytää varsin halvalla. Arabiat on sijoiteltu vitriiniin, mutta nämä ovat siellä käyttöastioiden joukossa (onhan ne Arabiatkin hienoja, mutta liian kalliita minulle...). Harmi vain, että joitakin lautasia löytää neljä, toisia kaksi/kolme, mukeja ehkä kaksi, yksi. Mutta milloinpa elämä olisi täydellistä (olen tullut tulokseen, että parempi olla edes yrittämättä tehdä siitä sellaista).

Hienoja ja jyhkeitä ovat näiden astioiden leimatkin: Churchill, Made in Staffordshire/ "Dorset" Made in England by Wood & Dorslem Burslem, Biltons... näissä kuten astioissakin sellaista peribrittiläisyyttä.

Joskus 90-luvun alussa olin interrailillakin näissä perienglantilaisissa maisemissa James Herriotin Kaikenkarvaisten ystävien ja Emily Bronten Humisevan harjun innoittamina, Lontoossa emme edes käyneet. Englannissa oli juuri niin hienoa kuin kuvittelinkin, nummia, kivikirkkoja, kivitaloja...vaikka oli vieraana siellä, paikka tuntui kodilta ja kotoisalta. jos vielä joskus pääsisi matkaamaan sinne uudestaan, Yorkshiren nummille, Skotlantiin, Irlantiinkin...

Taulut: Purettu puukirkko

Tämän taulun ostin kirpparilta vuosia sitten, ei ole kylläkään päässyt seinälle asti.

Ajatelkaa näin kaunis puukirkko oli Lahdessa ja purettiin 1977 nykyisen Alvar Aallon suunnitteleman Ristin kirkon tieltä. Onhan Alvar Aallon kirkkokin tavallaan ihan hieno, mutta ikimaailmassa näin hienoa kirkkoa ei olisi pitänyt tuhota.

Viime viikon löytöjä

4-vuotiaalle kuopukselle uudenveroinen tummanvioletti kukkakuvioinen Lindexin mekko (2,80). Katsoin samoja mekkoja Lindexillä jo vuosi sitten, mutta ne olivat jo menneet kun oli mahdollisuus ostaa se. Kuopus tykkäsi mekosta kovasti, koska siinä on taskut.













Punainen purkki (2 €). Yksi päivä kaipasinkin teepusseille jonkinlaista omaa rasiaa (entinen oli kadonnut jonnekin), joten tämä tuli tarpeeseen.



















Sipulipussi (2 €). En oikeasti tiedä onko tämä hieno vai ei, mutta ehkä se tuo vähän maalaisromantiikkaa keittiöön ja tämäkin tulee tarpeeseen. Sipuleille on vaikeaa löytää omaa paikkaa keittiöstä.