Talvista Liipolaa 2

Runsasluminen talvi sopii lähiön ilmeeseen, samaa selkeyttä ja koruttomuutta kuin taloissakin. Pieni räkättirastas on jäänyt värjöttelemään talveen, olen sen useasti bongannut yksinäisenä pihlajasta tai aroniapensaasta.

Talvista Liipolaa 1

Onneksi kuvasin tällä viikolla tätä upeaa lumipaljoutta ja lumisia puita, toissapäivänä yön aikana oli kaikki lumet karisseet puista pois.

Syksyä Liipolassa 1

"Tie oli niinkuin kultainen" totesi minulle murtaen suomea puhua vastaantullut iäkäs venäläisnainen. Näinhän se oli pari päivää sitten, nyt maassa olevat lehdet olivat jo tummuneet. Ihan olisi voinut tulla omasta suusta sama havainto ja sitä silloin pari päivää sitten ajattelin myös, kun kahlattiin koirien kanssa niissä kultaisissa lehdissä. Ehkä se onkin joku slaavilainen elementti tykätä syksystä ja ihastella syksyä.

Kerrostalot ovat remontissa ja parvekkeet saaneet uuden värin, samanvärisen kuin syksyn lehdet.

Liipolan koulu odottaa purkua

Koulu paljastui homekouluksi ja oppilaat lähtivät evakkoon jo viime vuonna. Ihan pienimmät alakoululaiset jäivät kentälle pystytettyyn parakkikouluun ja isommat kuljetetaan muihin kouluihin.

Vielä rakennuksessa toimii kirjasto ja hammashoitola ja jumppasalissakin taitaa olla vielä toimintaa. Mutta suurin osa ikkunoista on peitetty isoilla vanerilevyillä ja koulu vain odottaa pääsyä maan tasalle. Mikään kaunis koulu kyllä koskaan ollutkaan, kuten kuvista näkyy.

Uusi koulu on jo luvattu ja tulossa muutaman vuoden sisällä, eikä yksin koulu vaan kokonainen monitoimikeskus. Upeaa Liipolan kannalta. Ehkäpä monitoimikeskuksen myötä ostarin aluekin saa parannusta osakseen, on nyt perin ankea.

Katolta katolle

Harmaan päivän harmaita lintuja.

Haluaisin joskus täällä Suomessakin kuvata oikein ison lintuparven lähtevän yhtäaikaa lentoon, mutta aina kun olen sellaisen nähnyt, ei ole ollut kameraa mukana tai sitten olen myöhästynyt.

Mies katolla

Nuohooja se on. Lapsena pelkäsin nuohoojaa, tuota musta-asuista miestä. Olin muutaman kerran yksin kotona, (se oli sitä aikaa: 70-lukua) kun nuohooja tuli käymään nuohotakseen keittiön öljykaminan (sellainenkin meillä oli, asuimme Jokelan tulitikkutehtaan työntekijöille rakennetuissa taloissa, jonne ei silloin edes tullut lämmintä vettä sisään ja vessakin vedettiin sellaisesta katonrajassa olevasta vesisäiliöstä). Muistan, kuinka menin nuohoojaa piiloon, hän varmaan näki että olin piilossa, mutta hyvin osasi näyttää siltä, kun ei näkisikään minua.


Vielä on vihreää monin paikoin.

Ja sitäkin jo odotan

että saisi viedä lakanat ulos narulle kuivumaan.

Pyykkituvista olen aina pitänyt, siellä ei tarvitse keskittyä muuhun kuin pyykkämiseen. Rauhoittavaa.

Joskus esittelen pyykkituvan paremmin.