Selailin vanhoja kuvia. Ne tekevät minut alakuloiseksi...
Ensimmäisessä kuvassa on isäni, jota en koskaan oppinut tuntemaan, koska erosivat äitini kanssa kun olin vain 2-vuotias.
Toinen kuva on otettu 70-luvun alussa, olemme siinä siskon kanssa Otaniemessä, jossa olimme äidin kanssa vierailulla tätini luona. Siskoni pitelee keppiä kädessään ja minä olen siinä oikealla.
Kolmas kuva on niin ikään 70-luvun alusta, ehkä 1973 otettu, tällä kertaa on minun vuoroni pidellä keppiä kädessä.
Lapsuuskuvia minulla on muutenkin niin vähän että on hauska että löytyy tällainen yhtäläisyys. Kaikilla meillä, isällä, siskolla ja minulla on kuvissa kepit kädessään.
Minulla on onni, kun enoni on aina ollut kova valokuvaamaan ja näin on minustakin paljon otettu kuvia lapsena...:)
VastaaPoistaJoo se on kyllä onni, jos on paljon kuvia lapsuudesta. Meidän kotona ei ollut varhaislapsuudessa edes kameraa vaan nekin harvat kuvat on jonkun toisen ottamia. Sitten kun olin 10-vuotias, äiti osti sellaisen halvan pokkarikameran.
VastaaPoistaToisaalta ne harvat kuvat on sitten sitäkin arvokkaampia.
Omista lapsista meillä on paljon kuvia, suurin osa on vain edelleen digitaalisessa muodossa. Taas oli tarkoitus alkaa niistä kuvakirjoja tekemään, mutta sitten huomasin, että Ifin kuvakirjaohjelma ei aukea tällä vanhalla macilla, mikä meillä on käytössä, ollenkaan.
Herkistävä kuvasarja. (Etenkin nyt isänpäivän lähestyessä.)
VastaaPoistaTykkään kovasti alimmasta kuvasta.
Niin lähestyvä isänpäivä ja pyhäinpäivä varmaan sai nämä aatokset pintaan.
VastaaPoistaAlemmasta kuvasta pidän minäkin, vaikka rajaus on vähän hassu. On se hyvä, että lapsuudesta on edes muutama kuva säilynyt dokumenttina, muuten olisi vain mielikuvien ja muistikuvien varassa, jotka ei välttämättä pidä edes paikkaansa.
Hyvää Pyhäinpäivää sinulle Nurkkalintu.