Tahmeaa

Koko viikko on ollut sellainen, yhtä tervassa soutamista. Olen myynyt ylijäämätavaroita kirpputorilla ja mikään ei voisi olla rasittavampaa. Päätin, että enää koskaan aio ryhtyä siihen puuhaan, jos vain mahdollista. Niin suuri vaiva ja mitätön korvaus. Huomenna se onneksi loppuu, voin lahjoittaa kaikki mynnissä olleet tavarat pois.

Ja sitten tämä jatkuva väsymys, joka estää kunnolla tarttumasta asioihin. Ja se, että välillä tuntuu, että elämä on yhtä juoksemista, vaikka se ei oikeasti olekaan, kun on seurannut, niin monilla monilla elämä on vielä enemmän juoksemista, on uraa, luottamustehtäviä, haasteita, iso perhe, talon remontointia tai rakennusta ja sen sellaista. Miten he jaksavat? Itse väsähdän jo ihan tavallisesta arkiravaamisesta, enkä ole edes missään oikeissa töissä (kodin ulkopuolella) vaan teen töitä kotona.

Illalla otin itseäni niskasta kiinni ja maalasin valkoisiksi yli 10 Ikean vanerista lehtikoteloa ja yhden lastentuolin loppuun, se vähän piristi.

Naapurin pystykorvatyyppinen koira karkasi (näin kun se karkasi), mutta onneksi joku täti oli sitten löytänyt koiran. Itsekin yritin etsiä aamupäivällä tunnin ajan Nemon kanssa karannutta koiraa, mutta olen sellainen, että kun lähden vartavasten etsimään jotain en koskaan löydä. Silloin löydän, kun en edes etsi.