Kurkistus lähiömme eläinmaailmaan

Useimpina iltoina koiran kanssa kävelyllä ollessamme kohtaamme pikkueläimiä. Yleensä näemme jäniksen (tai rusakon, tosin talvella näin muutaman valkoisen, ne ainakin olivat jäniksiä). Useimmiten niin, että jänis loikkaa tien yli edessämme. Koira tietenkin lähtisi heti jäniksen perään, mutta koska jänikset viihtyvät täällä lähinnä piha-alueilla eikä metsässä, koira on aina silloin kiinni, eikä pääse jäniksen perään. Erään kerran miehelleni tosin tapahtui niin, että oli vienyt koiraa koirapuistoon ja kun oli sulkenut portin, olikin huomannut, että aitauksen sisäpuolelle oli eksynyt jänis. Koira tietenkin huomasi heti jäniksen ja pinkoi tämän perään, jänis paniikissa laukkasi ympäri aitausta koira perässään ja paisti oli jo lähellä, mutta onneksi koira totteli miehen käskyjä, pysähtyi ja jänikseltä säästyi henki. En sitten tiedä olisiko koira oikeasti tehnyt jäniksestä selvää, jos olisi saanut siihen tilaisuuden, uskon kyllä, että olisi. Mutta minä pidän jäniksistä, enkä kyllä kestäisi, jos koira vahingoittaisi niistä yhtäkään.

Yhtenä iltana näin myös ketun, ensimmäistä kertaa täällä. Illanhämärissä se hiipi arvokkaasti tien yli, autoja ei näkynyt missään, hetkeksi pysähtyi katsomaan meitä ja jatkoi sitten metsään. Eräs koiranomistaja kertoi, että se on vanha kettu, ties miten kauan täällä jo asunut (asuu jossakin lähellä louhikossa) ja sillä on tapana iltaisin tassuttaa tien yli, oppinut jo varomaan autoja. Täällä pitäisi olla kyllä enemmänkin kettuja tai cityketuiksihan niitä kutsutaan, mutta jostain syystä en vain ollut aiemmin törmännyt niihin.

Sitten näemme siilejäkin silloin tällöin, tänään näin pienen siilenpoikasen, se oli hellyyttävä. Siilet ovat suosikkieläimiäni, tosi suloisia tuhisijoita.

Siinä ne varsinaiset eläimet taisivat tullakin, joita olen täällä nähnyt. Sitten on tietysti vielä linnut, eritoten naakat. Naakat tuntuvat seuraavan meitä kaikkialle minne asumme. Niitä oli Lauttasaaressa, Espoossa ja nyt täällä. Olen pohtinut niiden viehtymystä torneihin, kirkkojen lähellähän ne useimmiten viihtyvät (ja olemme aina asuneet kirkon lähellä, koska myös kirkot ja kumma kyllä Siwa seuraavat meitä, Espoossa asuimme jopa samassa talossa missä oli kirkon kappeli, Siwa taas on aina ollut kodistamme enintään sadan metrin päässä). Espoossa tosin ei ollut isompaa kirkon tornia, niin naakat viihtyivät siellä Sello-kauppakeskuksen tornissa, jotenkin surullista...

Myös sepelkyyhkyt, varikset ja harakat viihtyvät pihapiirissämme (harakat ovat koiramme inhokkilintuja). Eräs kampurajalkainen varis oli täällä jo silloin kun muutimme (2 vuotta sitten) ja vielä se kinkkaa pihalla, en tiedä miten tuollaiset vammaiset linnut yleensä luonnossa selviävät, mutta minusta on hienoa, että varis on pärjännyt kampurajalkansa kanssa ja toivon sille vielä lukuisia elinvuosia lisää.

Sitten lähimetsässä on myös tikkoja, käpytikkoja ja pohjantikankin olen nähnyt. Metsä onkin varsin oivallinen tikkametsä, isoja puita ja kelottuneita puita, jotkut puut on alaosastaan kokonaan kuorittu, ehkä palokärki ollut asialla. Viikon ajan olemme kuunnelleet myös mysteerilinnun ääntä, jonka ääni kuulosti vihertikan ääneltä, mutta jota ei onnistuttu näkemään kaikista yrityksistä huolimatta, koska lauloi vain silloin tällöin harvakseltaan. Tosin koska lintu lauloi myös iltahämärissä, mies tuli siihen tulokseen, että kyseessä onkin haukka, luultavimmin kanahaukka. Haukkojakin täällä näkee aina silloin tällöin, ei siis kannata päästää kissoja (varsinkaan pienikokoisia) kissoja ulos. Monesti mietin, että ovatkohan ne kissanomistajat, jotka päästävät kissansa ulos tulleet ajatelleeksi, että myös isot petolinnut voivat viedä kissoja. Monta kertaa olen nimittäin nähnyt jossakin tolpassa lapun, jossa ilmoitetaan kissan kadonneen ja kyseessä on yleensä ollut pienikokoinen kissa tai pentu. Kissoja en tosin täällä ole nähnyt iltaisin ulkona kuin yhden harmaan, joka onkin siitä epätavallinen kissa, että ei pelkää koiraamme yhtään, vaan uteliaasti aina lähestyy koiraamme, vaikka koiramme vain haukkuu ja räksyttää sille.