Usein ajattelen pilvien olevan taivaanrannassa siintäviä vuoria, maisema saa silloin aivan uuden ulottuvuuden, voin kuvitella asuvani jossakin vuoristoisella seudulla. Toki useinkaan ei tarvitse edes kuvitella, vaan pilvet oikeasti näyttävätkin vuorilta.
Viime syksynä näin illalla pilven, jotka olivat kuin isot enkelin siivet ja ne täyttivät lähes koko taivaankannen. Ajattelin, että iso enkeli suojelee ja varjelee meitä.
Luin hyvän ja mielenkiintoisen kirjan, Paul Austerin Oraakkeliyön. En ole vuosiin lukenut romaaneja, en ole osannut tarttua oikein yhteenkään, mutta tästä pidin. Ensinnäkin kirja imaisi heti mukaansa ja pidin siitä kuinka hyviä ja tosia päähenkilön havainnot olivat, monet niistä jäivät suorastaan soimaan. Kirjailija oli jotenkin tavoittanut jotain todellisuuden luonteesta ja todellisuuden huikeasta syvyydestä, siitä miten pienetkin jutut voivat olla tavattoman merkityksellisiä. Usein ajattelen, että elämä on palapeli, lopulta kaikki irralliset sekalaiset palat muodostavat yhtenäisen kuvan.
En oikeastaan tiedä, minkä romaanin luen sitten seuraavaksi, poimin romaaneja kirjastosta avoimin silmin ja liikoja miettimättä, suurimman osan hylkään, koska monenkaan aihepiirit eivät kosketa tai puhuttele millään tavalla. Yhä enemmän minusta tuntuu, että haluan luottaa mielikuviini ja intuitiooni, joihin minulla ei ole aiemmin ollut tarpeeksi rohkeutta luottaa. Ei se kuitenkaan minun itseni luoma tie ole vaan suunnitelmaa, johdatusta ja haluan astua sille. Miksi olen ollut niin arka, enkö ole uskonut siihen, että minua pidetään kädestä ihan koko ajan.
Elämän palapeli rakentuu niin monista pienistä palasista, että itsellemme sen rakentaminen omin voimin ja oman suunnitelman mukaan olisi ehkäpä mahdoton tehtävä. Minusta on mahtavaa ja niin turvallista ja vahvistavaa voida täysin luottaa siihen, että tämän palapelin muodostama valtaisa maisemakuva on tarkkaan suunniteltu joka ikistä pientä yksityiskohtaa myöten. Jokainen pala on tekijänsä käsissä. Huolenpito ja rakkaus kuuluvat tuohon suunnitelmaan. Meitä pidetään kädestä ja johdatetaan oikeita reittejä, jos vain haluamme itse tuosta kädestä kiinni pitää. Minä haluan. Enkä ole katunut päätöstäni. Olen saanut huikeita palapelinrakennushetkiä:) TArtutaan hetkiin. Niistä jokaisella, pienimmälläkin, on tarkoituksensa.
VastaaPoistaKiitos tästä kirjoituksestasi ja pilvilinnoista♥
pst. jostain syystä bloggeri ei suostu tallentamaan sanojani omalla nimimerkillä...siksi anonyyminä
Iloa ja valoa kesäpäiviisi! Toivottelee Tinttarus Riihipirttiblogista
Amen! Kiitos vastauksestasi Tinttarus.
VastaaPoistaAvain on juuri tuo, että jos vain itse haluamme siitä kädestä kiinni pitää, liian usein kaikilla meillä, uskossa olevillakin, on taipumus turvautua omaan voimiin ja omaan itseensä, sen sijaan, että antautuisi kokonaan Isän johdatukseen ja turvaisi siihen.
Eilen tekstin kirjoitettuani törmäsin kuin vahvistuksena tähän Wilkersonin kirjoitukseen:
http://www.worldchallenge.org/fi/node/13844
"Jumala haluaa jokaisen lapsensa antautuvan Pyhän Hengen hallintaan ja valtaan: "Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme" (Gal.5:25). Toisin sanoen: "Jos hän elää sinussa, anna hänen johdattaa sinua!"
Siunausta ja valoa myös sinun ja perheesi kesäpäiviin.