Paketointia

Joulunaluskiireitä on ollut niin paljon, että ei ole juuri ehtinyt blogia kirjoitella. Suurin osa paketeista on jo paketoitu, mutta joitakin on vielä jäljellä. Lainasin kirjastosta Joulukuun päiviä kirjan (Line Dammen ja Hanne Buxrud), joissa on aivan ihania paketointi-ideoita. Alla olevat kuvat kirjasta. Omista paketeista ei kyllä tullut noin hienoja, vaan koska paketoitavaa oli niin paljon tyydyin ihan perusratkaisuihin, mutta joitakin ideoita kirjasta sai näihinkin lahjoihin ja myös vastaisuuden varalle. Yksinkertainen on kaunista.

Jääkiteitä 2

Kuvasin kiteitä vielä vähän myöhemmin, kun valo oli kirkkaampaa ja keltaisempaa. Kun avasin kuvat kaikissa niissä oli tuollainen, kultainen, pronssinen, hopeinen hehku. Kauniita minusta kukin omalla tavallaan.
  

Jääkiteitä 1

Tänään aurinko vain ilmestyi yhtäkkiä esiin, ensin punaisena tulipallona puiden takana, näyttäen siltä kuin olisi ollut laskemassa samantien, mutta sitten yhä kirkastuen ja viimein ihanana valona herättäen valkoisen lumen peittämän maiseman ja puut kirkkaaseen hehkuun. Parvekelasit olivat jäätyneet ja täynnä jääkidettä ja valo kimmelsi kiteissä. Olisin halunnut lähteä saman tien ulos kuvaamaan, mutta en heti voinut enkä ehtinyt, kun piti siivota, niinpä otin jääkukista muutaman kuvan.

Valkoista

Näinkö tulee valkoinen joulu, aina se lumi tulee jotenkin yllättäen, hiljaa hiipimällä, eräänä päivänä maa on vain valkoinen. Tänään en ole käynyt ulkona, enkä edes kuvannut vähään aikaan, nyt otin muutaman kuvan ikkunasta.

Ensimmäiset jouluvalot-koristeet sain laitetuksi ikkunaan, valopuusta pidän kovasti, vaikka se onkin niin tuiki tavallinen, ei kovin yllättävä. Joka joulu kun asennamme sen ikkunaan, osa lampuista on sammunut, mutta aina mies saa sen fiksattua niin, että kaikki valot palavat. Kehys näyttää kuvassa tummalta, kun vastavaloon kuvasin, mutta valkoinen se oikeasti on.

Tyttö oli tehnyt joulukoristeen säkkikankaasta, pikkuhiljaa talo täyttyy vanhoista ja uusista joulukoristeista.

Virtuaalimaatilaa ja unia

Tämä hiukan surrealistinen postaus ei liity mitenkään jouluun :)

Viime aikoina kaiken jouluun tekemisen liittyvän ohessa olen edelleen hoidellut pientä Farmvillen virtuaalimaatilaani, en ole vieläkään kyllästynyt hankkimaan sinne uusia rakennuksia ja laajentamaan sitä ja järjestelemään aina uudelleen ja uudelleen ja miettimään mitä seuraavaksi ostaisi. Mukavaa on myös pelin sosiaalinen luonne, voi lähetellä lahjoja naapureille, paraikaa lähetellään lahjoja joulukuuseen, joka kasvaa lahjojen määrän mukaan ja lahjat saa avata vasta jouluaattona.

Ehkä tästä syystä näin sangen virtuaalisen unenkin 1.12.

Olin talossa ja yhtäkkiä puhkesi rankkasade. Taivaalta satoi ensin oranssimustia ötököitä ja sitten punasinisiä pienen sotamiehen näköisiä lego-ukkoja. Kaikki nämä kolisivat alas niin, että pelkäsin ikkunoiden menevän rikki. Sade loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin, lähdin ulos, ulkona paistoi aurinko ja koko maa oli vesiuomien peitossa. Veden seassa uiskenteli monivärisiä kaloja, jotka etsivät syötävää. Näin sapelin muotoisen kalan maahan pudonneena nokka edellä, se oli kuin maahan isketty miekka, se oli unessakin miekkakala.

Sitten uneen tuli uusi käänne. Miehen veljien vaimot olivat käyneet Oulujärvellä soutelemassa, olivat lähdössä taas ja kutsuivat minutkin mukaan. Jonkin matkaa soudettuamme järvellä yhtäkkiä edessä aukeni jotain todella upeaa. Näin edessä saaren ja laguunin, vesi oli uskomattoman kirkasta ja turkoosinvihreää, saaren rannassa kasvoi puita, jotka olivat aivan valtavia 50-60 metrisiä, ne olivat täynnä koloja, joihin linnut olivat pesineet. Soudimme hiljaa puiden ohi ja olin aivan sanaton ja ihmetystä täynnä, kaikki oli niin upeaa. Näin että puiden takana oli paljon rakennuksia, ne olivat uusia rakennuksia, mutta saari oli kuitenkin vielä asumaton, ihmisiä ei näkynyt, ihmettelin sitä.


Tuntui tosi hienolta nähdä näin elämyksellinen uni, unessakin näky salpasi hengen.

Hauska sattuma oli, että seuraavana päivänä Farmvillen lahjalistaan ilmestyivät lahjaksi annettaviksi punasiniset pienen tinasotamiehen näköiset ukot.


24.12. 29.11.2009












6.12.2009













10.12.2009












12.12.2009

Joulukalenteri ja joulujuhlaa

Tänä jouluna meillä on niitä useita. Tytöillä on petshop-kalenterit ja pojalla Playmobilin ritarikalenteri. Joulunodotus ei kuitenkaan ole mitään ilman perinteistä kuvakalenteria. Seimiaiheisia kalentereja on myynnissä yhä vähemmän ja vähemmän, mutta tämän onnistuin löytämään ihan lähimarketista. Pieni vaatimaton kalenteri ja juuri siksi niin kaunis.

Tänään oli kuopuksen joulujuhlat kirkossa, oli kaunis joulukuvaelma ja joulun tärkein sanoma, Vapahtajamme syntymä nousi juhlassa kirkkaana esiin. Jäi hyvä ja kevyt mieli. Pari vuotta sitten kun asuimme vielä Espoossa joulujuhlat oli lähinnä tonttujuhlat, Jeesus-lapsi unohdettu ja jopa Joulupuu on rakennettu-kappaleesta jätettiin kolmas säkeistö laulamatta. Miten hienolta nyt tuntuukaan, kun voi osallistua joulujuhlaan, jossa joulun keskeisintä sanomaa ei ole unohdettu. Lapsuuden joulujuhlat tuli mieleen, itsekin esiinnyin kirkossa (olin lapsena kirkkokuorossa) muutaman kerran ja aina muistan sen lämpimän hyvän tunnelman.

Itsenäisyys

Äitini isä Eino (joka kuoli jo 50-luvulla) kävi molemmat sodat, talvi-ja jatkosodan, sai mitalinkin, mutta naapuri lainasi sitä eikä koskaan palauttanut.

Minulla on nippu isoisän sotakuvia, en tiedä ovatko isoisäni ottamia vai jonkun isoisäni sotakaverin ottamia, parisenkymmentä niitä on, kuvien takana on sellaisia nimiä kuin Terijoki, Savujärvi, Äyräpää, Vammeljoki, Kanneljärvi; karuja ja raadollisia ovat kuvat, mutta niin kertovia. Aina ei kaiken hyvinvoinnin, itsenäisyyspäivänkään juhlakimalteen ja pukuloiston keskellä ymmärrä ja tajua miten kova olikaan se hinta, joka itsenäisyydestä piti maksaa. Itsekään ei sitä tajua, kun ei ole koskaan niin vaikeaa aikaa joutunut elämään.

Kuvissa on Äyräpään kirkon rauniot ja Torniolammen kankaan mottia (? teksti kuvan takana vähän epäselvää).

Syvä kiitos kaikille heille, jotka taistelivat itsenäisyytemme puolesta. Hyvää itsenäisyyspäivää.