Kohta tulee 4 vuotta siitä kun muutimme Lahteen. Aikaisemminhan 90-luvulla olen asunut täällä 5 vuotta, mutta vieläkään en koe itseäni lahtelaiseksi, tosin sama ulkopuolisuuden tunne melkein on ollut kaikkialla missä olemme asuneet. Ainoa paikka, jonka voin mieltää kodikseni on Jokela ja siellä tikkukylä, jossa vietin lapsuuteni. Lauttasaaressa, jossa asuimme 5 vuotta viihdyin myös, ensisijaisesti meren läheisyyden takia.
Se moderni business- ja muotoilucity ja urheilukaupunki jona Lahtea halutaan markkinoida ei oikein kolahda minuun. Sen sijaan tykkään vanhasta Lahdesta, siitä siirtokarjalaisten Lahdesta, vanhoista taloista ja vanhoista mummoista ja papoista. Täällä on paljon hienoa ja hyvää, mutta vasta kaiken sen kuorrutuksen alla, jona tätä halutaan markkinoida.
Pyrkimyksissäni oppia tuntemaan Lahtea paremmin, kuljen keskustassa kuin joku turisti, ihmetellen ja katsellen kaikkea. Välillä kurkistelen talojen sisäpihoille, jotenkin ne ovat aina kiehtoneet minua. Varsinkin jos siellä on jotain vihreää kylmän kiven ja betonin keskellä. Usein näkymässä on sellaista japanilaishenkistä minimalistista estetiikkaa, jollaisesta pidän. Bussin ikkunasta olen katsellut taloa, jonka katolla kasvaa puita. Tekisi mieli mennä joskus katsomaan miltä siellä katolla näyttää.
Tyydyn kuitenkin vain kurkistelemaan, sillä kenenkään pihoille ei viitsi tietenkään mennä kuvailemaan julkisia tiloja lukuunottamatta. Vasta tänä keväänä keksin Tuomitalonkin ja Tuomitalon sisäpihan, että siitähän pääsee läpi toiselle kadulle. Tuomitalo itsessään edustaa rumaa 70-luvun arkkitehtuuria, mutta sen sisäpiha on jotenkin erikoinen paikka. Tuossa aiemmassa postauksessa oli muutama kuva Tuomitalon sisäpihalta kuvattuna.
Nämä kuvat taas ovat viime kesältä. Alimman kuvan talo on minusta yksi Lahden hienoimpia.
