Mielikuvia pilvistä

Usein ajattelen pilvien olevan taivaanrannassa siintäviä vuoria, maisema saa silloin aivan uuden ulottuvuuden, voin kuvitella asuvani jossakin vuoristoisella seudulla. Toki useinkaan ei tarvitse edes kuvitella, vaan pilvet oikeasti näyttävätkin vuorilta.

Viime syksynä näin illalla pilven, jotka olivat kuin isot enkelin siivet ja ne täyttivät lähes koko taivaankannen. Ajattelin, että iso enkeli suojelee ja varjelee meitä.

Luin hyvän ja mielenkiintoisen kirjan, Paul Austerin Oraakkeliyön. En ole vuosiin lukenut romaaneja, en ole osannut tarttua oikein yhteenkään, mutta tästä pidin. Ensinnäkin kirja imaisi heti mukaansa ja pidin siitä kuinka hyviä ja tosia päähenkilön havainnot olivat, monet niistä jäivät suorastaan soimaan. Kirjailija oli jotenkin tavoittanut jotain todellisuuden luonteesta ja todellisuuden huikeasta syvyydestä, siitä miten pienetkin jutut voivat olla tavattoman merkityksellisiä. Usein ajattelen, että elämä on palapeli, lopulta kaikki irralliset sekalaiset palat muodostavat yhtenäisen kuvan.

En oikeastaan tiedä, minkä romaanin luen sitten seuraavaksi, poimin romaaneja kirjastosta avoimin silmin ja liikoja miettimättä, suurimman osan hylkään, koska monenkaan aihepiirit eivät kosketa tai puhuttele millään tavalla. Yhä enemmän minusta tuntuu, että haluan luottaa mielikuviini ja intuitiooni, joihin minulla ei ole aiemmin ollut tarpeeksi rohkeutta luottaa. Ei se kuitenkaan minun itseni luoma tie ole vaan suunnitelmaa, johdatusta ja haluan astua sille. Miksi olen ollut niin arka, enkö ole uskonut siihen, että minua pidetään kädestä ihan koko ajan.

Heinäkuun kukat ovat liloja

ja keltaisia. Tai sitten poimin vain niitä liloja. Pohdin kyllä mikä mahtaa olla luonnonkukkien yleisin väri ja onko eri kesäkuukausina toiset värit edustettuina enemmän kuin toiset

Näiden kotiin poimittujen kukkien nimiä en juurikaan tiedä, vuohenkellon tiedän, koska sen viimevuonna vartavasten kävin tarkistamassa ja siankärsämön tietysti, mutta mikä tuon toisen vuohenkellon tapaisen ison kellon nimi onkaan? Peltokanankaali taitaa olla tuo yläkuvien keltainen kasvi, niin mies ainakin sanoi, alakuvan keltainen on tuttu myös, mutta juuri nyt en saa mieleen sitäkään. Entä tuo kaunis vaaleanpunainen yläkuvassa, mikä se mahtaa ollakaan. Oikeastaan ainoastaan tuon vaaleanpunaisen nimen haluaisin tietää.

Osa taitaa olla puutarhakukkia, jotka omakotitalon pihoilta ovat tuulen mukana kulkeutuneet sinne niityille, pientareille, metsään, josta kukat kotiin poimin.

Yhtenä vuonna ainakin 10 vuotta sitten opettelimme retkeilykasvion avulla opettelemaan kasveja. Se oli aikamoista salapoliisityötä, kasvi analysoitiin perusteellisesti ja sitten sille saatiin nimi. Joskus vain joku pienenpieni juttu erotti ne toisesta kasvista.

Vaivalla opetellut nimet katosivat varsin pian ja nyt olen taas alkupisteessä.

Mutta juuri nyt en vain jaksa opetella kasveja, vaikka kedot juuri nyt parhaillaan ovat täynnä tuhatmäärin kasveja, kukkia ja heiniä joita en tunne, en halua kadota sinne kasvimaailmaan ja kasvien nimien maailmaan. Minulle riittää, että saan vain katsella niitä ja joskus sillon tällöin opetella muutaman, aivan kuten opettelen tuntemaan parvekekukkiani, joista muutaman olen idättänyt siemenestä asti, yksi kerrallaan.

Neolla sikari suussa

ainakin melkein.

Hiekkamäki

Suurin osa Liipolasta on mäen päällä, aina joutuu nousemaan mäen tuli mistä suunnasta vain ja mäkivaihtoehtoja on useita. Hiekkamäki on näistä mäistä jyrkin, useamman kerran olen kuullut ihmisten voivottelevan kuinka raskasta on nousta tätä mäkeä ylös. Onneksi keskellä mäkeä on penkit, joilla voi levähtää. Rankkasateen jälkeen mäki menee aina pahaan kuntoon ja vesi kaivertaa mäkeen syviä uomia, sitten kaupungin miehet käyvät lanaamassa tien taas uuteen uskoon.

Hiekkamäki on minusta jollain tavalla jännä paikka, useamman kerran siellä on ollut joitain erikoisia episodeja ja ainakin yleensä siellä tulee juteltua ihmisten kanssa.

Kaksi kertaa olemme miehen kanssa auttaneet miestä tässä mäessä, samaa miestä samassa mäessä ja soittaneet tälle ambulanssin. Tämä mies on jotenkin kehitysvammainen eikä oikein osaa kommunikoida, kun häneltä kysyy jotakin, hän alkaa vastata innokkaasti, ensimmäinen sana on oikein, mutta loppu on täysin puuroa eikä siitä saa mitään selvää. Hän yleensä kävelee kävelysauvojen kanssa ja olen miettinyt miten hän oikein mahtaa selvitä, kun yksin asustelee. Kaksi kertaa hän tosiaan on kaatunut mäessä niin, että ei päässyt enää ylös, ei hän humalassa kuitenkaan ollut. Molempien kaatumisepisodien jälkeen näin hänet seuraavina päivinä jälkeen kävelevän taas ihan normaalisti, en sitten tiedä mikä hänelle oikein tuli.

Vähän sen jälkeen kun muutimme tänne, yhtenä aamuna mäen lyhtypylvääseeen oli kiinnitetty iso vihreä juliste, jossa luki isoilla mustilla kirjaimilla: Jeesus tulee Oletko valmis. Juliste oli kiinnitetty ainakin sadalla niitillä kiinni lyhtypylvääseen ja niittejä oli ristiin rastiin julisteen päällä ja olin aika hämmästynyt, kun juliste oli seuraavana päivänä otettu alas. Repijä oli nähnyt todella paljon vaivaa irrottaakseen julisteesta joka ikisen paperipalan niittien välistä, sillä niitit oli yhä paikoillaan, edelleenkin ovat. Mutta en ole tämän jälkeen nähnyt näitä julisteita täällä ollenkaan, ensimmäistäkään.

Toisen kerran vähän muuton jälkeen kuulin yöllä koneen ääntä ja kirskuntaa. Aamulla näin että erään toisen lyhtypylvään vierestä oli siirretty pois iso kivenjärkäle ja kivi oli keskellä tietä. Kovasti mietin kuka ihme oli saanut päähänsä siirtää ison kiven pois lyhtypylvään juurelta ja miksi ja mietin liittyikö kuulemani koneen kirskunta kiven poisottamiseen, kivi oli niin iso, että ihmettelen, jos joku oli sen käsivoimin saanut irti, oli kuitenkin aika tukevasti kiinni maaperässäkin.

Muitakin erikoisia episodeja on mäessä ollut. Pari viikkoa sitten minut vartavasten pysäytti humalassa ollut keski-ikäinen nainen, ihmettelin, että hän oli niin humalassa, koska olin nähnyt saman naisen ennenkin enkä pitänyt häntä mitenkään viinaan menevänä (joita täällä on kyllä paljon) ja jotenkin keskustelu siirtyi uskonasioihin. Se on harvinaista, koska arkailen puhua uskonasioista muuten kuin täällä netissä, jossa se on helpompaa. Hän kertoi, että oli nähnyt unessa joskus kauan sitten sen että istumme siinä penkeillä ja juttelemme.

Kaikenlaisia muitakin juttuja on ollut. Viime kesänä mäessä lauloi keskellä yötä useampana yönä kovalla äänellä lintu, josta emme vain päässeet selvyyteen mikä se on, vaikka mies on lintuharrastaja. Luultavasti jokin haukka, vaikka se kuulosti lähinnä vihertikalta (joita ei Suomessa ole nähty tai ei ainakaan aikoihin ole nähty), mutta vähän aina hätkähdytti kuulla linnun kova ääni, kun muuten oli niin hiljaista. Muutaman kerran mies lähti metsästämään lintua, mutta kun se lauloi aina vain muutamia kertoja kerrallaan, niin tosi vaikeaa oli selvittää mikä se oikein oli.

Metsä, joka on hiekkamäenrinteessä on kyllä aika hieno, sellaista vanhaa metsää, jossa tikat viihtyvät, pohjantikat, harmaapäätikat, pikkutikat, käpytikat ja palokärjet, joten vihertikkakin mysteerilintu olisi voinut periaatteessa olla, mutta jäi sitten avoimeksi mikä lintu se oli.

Ja sitten vuonna 2009 mäen alkupäähän eksyi se valkoinen kyyhkynenkin, josta kerroin vanhemmassa blogissa.

http://valoisahuone.blogspot.com/2009/06/vuosipaiva.html

http://valoisahuone.blogspot.com/2009/08/lintujen-kohtaloita.html

Ylipäätään Liipola on jotenkin erikoinen paikka, iso kalliomäki, jossa oli joskus isot maanviljelystilukset, kaupunki osti maat ja rakensi tänne lähiön. Taidankin perehtyä Liipolan historiaan tarkemmin. Lahdessa vanhin asutus on Renkomäessä eikä Liipolasta ole Renkomäkeen kovin montaa kilometriä, tiedä miten kauan Liipolassakin on ollut asutusta.

Ukkosti

Sunnuntaina Lahdessa oli kova ukonilma, Mukkulassa oli satanut golfpallon kokoisia rakeita ja Jokimaan suurraveja jouduttiin siirtämään, kun ravirata lainehti vettä ja ukkonen oli koko ajan päällä. Täälläkin ukkonen oli päällä puolisen tuntia, jatkuvasti rysähteli jossain lähellä. Pikkukoira pelkäsi ukkosta ja meni sängyn alle piiloon ihan perimmäiseen nurkkaan. Vanhempi koira ei perustanut ukkosesta yhtään. Ukkonen sitten siirtyi, mutta taukoamaton jyly kuului horisontista, ihan kuin kaukana olisi ollut sotatanner. Sana ukkosrintama sai ihan uuden merkityksen ja sävyn.

Erikoista sinällään, ukkosalue oli hyvin kapea ja salpausselän päällä. Äitini kertoi, että Hyvinkäällä ei ollut satanut yhtään, siskon kertoman mukaan myöskään Orimattilassa ei ollut satanut vaan kuivaa oli edelleen molemmilla paikkakunnilla.

Ongella

ensimmäistä kertaa lasten kanssa. Ilta oli mitä ihanin, mutta varmaankin liian myöhään saavuttiin, koska kalaa ei saatu, eikä juuri nykinytkään. Paikka oli kuitenkin onkimiseen mitä loistavin, tosin suurin osa onkijoista oli jo lähdössä kun saavuimme paikalle. Vaikka kalaa ei saatukaan, olisin voinut olla siellä järven rannassa kuinka kauan vain, onkiminen kauniina kesäiltana on niin seesteistä, selkeää ja rauhoittavaa.

Parvekkeella kasvaa

Kuvat ylhäältä alas:

1) Tämä on joku, jonka olen saanut siemenestä kasvamaan, luultavammin silkkikukka. Silkkikukka ei ole varmaankaan köynnöskasvi, mutta köynnösversio siitä nyt tuli :)

2) Koristetupakka

3) Kaupasta ostetun avocadon siemen itää. Ehkä saan vielä avocadopuun?

4) Pelargoniat ovat tänä vuonna valkoisia, keskellä sama avocadopuun alku.

5) 8-vuotiaan tytön antama äitienpäivälahja, itse koristeltu ruukku ja ruukkuun kylvetty krassi. Krassi kasvaa vähän hitaasti, voisi antaa sille enemmän ravinteita.

En ole mikään kasviharrastaja ollenkaan, haluaisin kyllä olla, koska kukat ja kasvit ovat niin kauniita ja ihailen aina sellaisia parvekkeita, joissa kukat oikein kukkii. Tänä vuonna olen yrittänyt paneutua kasveihin vähän enemmän, kastella niitä ja antaa ravinteita. Olen saanut idätetyksi alusta asti kolme parvekkeella kasvavaa kasvia, ikävä vain, en oikein tiedä tarkalleen mitkä taimista ovat mitäkin kasvia, koska en merkinnyt nimiä muistiin, mutta pellavaa niistä on ainakin yksi. Odottelen kovasti, että niihin tulisi kukkia.