Suortuvia

Lauantaina mummu toi kaikille lapsille askartelusakset. Äkkiarvaamatta 4.vuotias kuopus oli painunut saksien kanssa tyttöjen huoneeseen oikein kenenkään huomaamatta ja ryhtynyt saksimaan pitkiä hiuksiaan (yltävät ihan alaselkään asti)...Onneksi ei kaikkia ehtinyt katkoa, hiukset ovat vielä pitkän näköiset eikä lyhennettyjä osia heti huomaa ellei tarkkaan katso, mutta harmittaa silti. Koskaan ei ole tytön hiuksia leikattu ja nyt sitten meni itse saksimaan suortuviaan.

Mutta mikä minä olen sanomaan, sukuvika varmaan. Itse leikkasin samanikäisenä omat hiukseni niin kamalaan kuntoon, että ainoa tapa saada hiuksista siistit oli ajaa ne ihan lyhyiksi. Parturi oli lohduttanut, että takaisin kasvaa vahvat, kiiltävät hiukset ja niin kai siinä taisi käydä.

Kesäaamu

Voi Nemo-parkaa, maailma täynnä hyviä (tyttökoirien) tuoksuja ja Nemon pää niistä sekaisin. Ulkona kiskoo lasittunut katse silmissään ja kotona sitten läähättää, pari kertaa olen joutunut antamaan viileän suihkun, jotta rauhoittuisi. Tällaista on aina muutaman kerran vuodessa, onneksi kestää yleensä korkeintaan viikon.


Eilen aamulla Nemo tuli herättämään kello 6. Uikutti niin, että luulin, että oikeasti oli kova hätä, mutta mitä vielä, hormonihuuruissa aamulenkilläkin paineli.


Mutta minä sain kerrankin hyvän syyn lähteä aamulla ulos, koko kesän on pitänyt mennä, mutta vasta nyt menin. Aamulla on niin kaunista, linnut laulavat ja eläimet ovat virkeimmillään. Aamu ja etenkin aamuvarhainen on erikoinen vuorokaudenaika, vähän sellainen -ei meidän silmillemme tarkoitettu- tai kun olisi joutunut keskelle jotain näytelmää. Tai sitten se johtuu siitä, että aamu-ihminen en ole ollut koskaan, en edes silloin kun joskus kauan sitten joutui heräämään joka arkiaamu ennen kello neljää.


Sisälle tultuamme Nemo painui heti keittiön pöydälle istumaan ja odottamaan josko joku ihanuus tulisi näköpiiriin.

Aamulla

Soimaan jääneet

Edes joku jaksaa odottaa...

Usein kun lähdemme koko perhe jonnekin, jonne ei voi koiraa ottaa mukaan, Nemo jää odottamaan meitä. Hän kiipeää keittiön ruokapöydälle istumaan ja tähyilee sieltä. Ei hän siellä koko ajan ole, mutta varmaan aika paljon kuitenkin, koska jälkeenpäin aina huomaan, kuinka keittiön ikkuna on täynnä jälkiä, kun Nemon märkä kuono on tuhissut ikkunaa vasten.


Mitä mahtaa pienen koiran mielessä liikkua? Huolestuneita ajatuksia siitä mihin lauma on mennyt vai vaiko vain pettymystä siitä, että joutui yksin jäämään kotiin eikä päässyt mukaan.


Ja jälleennäkemisen riemu sitten, kun palaamme kotiin on suunnaton. Häntä heiluu ja koko koira heiluu ja haukahtelee. Usein hän nappaamalla nappaa joltakulta hatun tai käsineen ja luikkii kovaa vauhtia sen kanssa toiseen huoneeseen.


Koirat on selvästikin tunneolentoja.

Elokuun yöt

Täysikuu tänä iltana, tai ainakin näyttää täysikuulta.

Minä sitten pidän näistä elokuun tummista kesäisistä öistä. Lapsena muistan kun kävimme yleensä elokuussa Linnanmäellä ja olimme siellä sulkemisaikaan asti. Huvipuisto oli lumoavin illalla, äänet ja valot tummaa taivasta vasten. Vedessä värikkäiden valojen heijastukset. Illan tummuus pehmensi sen kaiken kirjavuuden, kaaottisuuden ja hälyn ja muutti sen kauniiksi.

Vielä lumoavampi kokemus oli Kööpenhaminan Tivoli, kun 17-vuotiaana seikkailimme siellä kaverin kanssa. Tai lämpimät tummat kesäyöt Euroopan kaupungeissa.

Jos järjestäisin juhlat, järjestäisin ne elokuussa.

Vadelma-aika

Koiramme ihan vapaaehtoisesti valitsi mennä tuonne puskaan, vaikka tiellä ja varjossakin olisi voinut pysyä. Koirat on välillä niin ihanan hölmöjä ja siksi kai niin rakastettavia.